Oton touhuja

Jatkossa tarinat arjesta ja treeneistä löytyvät uudesta paikasta:

 www.otontouhuja.blogspot.com

Käytiin tänään vetäisemässä nopeat setit tottista samalla, kun kävin ostamassa uuden navigaattorin syksyllä hävinneen tilalle. Näin kauan kesti päästä kauppaan asti, mutta hyvin sitä on tähänkin asti selvitty perille, vaikkei kukaan ole ollutkaan kertomassa, että tee u-käännös ja palaa takaisin.

Ensin muutamat pätkät seuraamista. Periaatteessa ihan ok, omaan kävelyrytmiin olisi kiinnitettävä huomiota, samoin niihin linjoihin. Täyskäännökset ja oikealle käännökset voisi ottaa tehotreeniin. Ihan kivanoloista tekemistä.

Oikein positiivisen mielen jätti nouto - tää on vaan niin mysteeri mulle. Jo aiemmin mietin, että kivan paluufiiliksen etsimiseen voisi ottaa kevyemmän ohjatun kapulan käyttöön. Härnäsin Ottoa vähän ennenkuin heitin. Otolla intoa tuntuu nostavan pieni odottaminen eli ei se, että hetsaa / heittää kapulan ja pitää vastaan pannasta, vaan se, että antaa koiran täpinöidä perusasennossa siinä sivulla. Lähti siis hyvin ja palasi laukalla takaisin, luovutuskin siisti. Ei mitään kiitolaukkaa vielä, mutta laukkaa kuitenkin- superia! Palkaksi lihapullaa heitettynä jalkojenvälistä (siis omien, ei koiran). Ei toistoa, kun meni ekalla niin hyvin - tämänkin muistan vastedes!

Loppuun kentän laitaan patukka odottamaan eteenmenoa. Väliin vähän kaukoja, parit setit m-s-i ja olisko ollut jotkut muutkin kahden vaihdon sarjat, en nyt enää muista. Loppuun siis eteenmeno, otin valmistelevan osuuden, josta lähetys. Lähti hyvin, ehkä 5 metrin jälkeen pieni himmaus, että mihin tässä ollaan menossa ja sitten lamppu syttyi, että ai niin, kentän laitaan tietenkin. Loppuun leikkejä.

Tänään käytiin tokottelemassa ulkona Helin ja kultaisten kanssa.

Ekaksi kehiin tunnari, vähän jänskätti, että miten käy, kun tunnaria ei oo juuri ulkona otettu. Kapulat taas jonoon. Otto poimi nätisti omansa ja sai juosta lautaselle namilleen. Jälleen ohjaaja olisi voinut orientoitua paremmin, sillä vaikka just ennen lähetystä varmistettiin, että monesko se oma on, niin silti oli tosi lähellä, etten jo kieltänyt väärän nappaamisesta. Onneksi sentään jokin järjenhiven oli tallella ja osasin kehua oikean kapulan tuonnista. Jes! Tunnarin palautusta otin lyhyeltä matkalta, ei mitään vauhdin tykitystä, ravilla palautui. Tuntuu olevan ulkokenttien ongelma, toivottavsti tähän saisi keksittyä jotain. Joku supersuperhyvä herkku?!

Ruutu oli taasen kompastuskivi. Ekalla kerralla lautanen ruudussa. Otto lähti hyvin, mutta vinoon, eikä selvästikään hoksannut ollenkaan missä se ruutu on. Otin Oton takaisin ja uusi alustus ja lähetys ja sama toistui, mutta silloin Otto jo näki takaisin palatessaan, että missä se ruutu on. Kolmannella kerralla kaarsi ruutuun sisään sivusta – mur! Kävin kehumassa, mutta ei ruokaa. Neljännellä lähetyksellä onnistui jo oikein ja Otus sai murkinaa. Ilman lautasta en ottanut, kun tuntui niin takkuiselta.

Jäävät oli hyvät, otettiin kaikki: maahan, istu, seiso. Asennot onnistui ja kai ne oli ihan napakatkin. Lopuksi luoksetulo eteentulolla + leluriehumisia. Jäi jotenkin vähän kummasti kauas, eikä se vauhti edelleenkään ole supernopea, vaikka laukalla tuleekin. Ylipäätään tänään oli taas sellainen välimallin päivä, vire olisi voinut olla parempi, vaikka periaatteessa Otto tekikin töitä ihan jees. Mutta joku kipinä siitä vaan puuttuu, huoh!

Kotimatkalla oli pakko vielä pysähtyä tekemään pelkkä ruutu, kun jäi kismittämään töpeksiminen. Tällä kertaa eka lähetys lautaselle hyvä. Toka ilman lautasta hyvä. Ja kolmas taas lautaselle hyvä. Hyvä niin!

Talvikausi alkaa virallisesti olla pulkassa, sillä tänään oli viimeinen halli-tokottelukerta. Jälleen ihmetystä minulle aiheutti se, että 1) onko koirani vähän yksinkertainen 2) miksi koirani vire seilaa miten sattuu. Eka kohta ei ole niin mieleinen juttu, toinen kohta oli eilen mieleinen juttu.

Aloitettiin hommat tunnarilla, kapuloita jälleen jonoon pitkittäin meistä pois päin. Otto lähti hyvin, haistelikin, mutta jostain syystä nappasi väärän kapulan. Ohjaaja ei ollut oikein kartalla ja Otto ehti tuoda kapulaa jo muutaman metrin takaisin ennenkuin reagoin. Jatkossa siis välitön reagointi ja nätisti huomautus, että oho, ei ollutkaan kyllä se oma. Toisella kertaa meni jo hyvin ja palautuksessa sai mennä suoraan namilautaselle taakse. Jatkossa siis itse enemmän hereillä ja palautusvauhtiin voisi koittaa naksua ja namilautasta, kun on kääntynyt takaisin päin. Lisäksi jonomuodostelmassa oma voisi olla välillä edessäkin, jotta O oppii haistelemaan koko jonon läpi.

Seuraavaksi ruutua, ekalla kerralla lautanen ruudussa. Hyvin upposi. Toisella kertaa ei lautasta ja edelleen upposi hyvin. Mutta sitten se yksinkertaisuus iski. Kaksi kertaa O oli mennyt niin hienosti ja sitten kolmannella kerralla Herra Naali olikin ihan ulalla. Lähti kyllä ruutuun, mutta kesken matkan pysähtyi ihan sen näköisenä, että häh, mihin tässä oikein ollaan menossa. Vikaksi tehtiin vielä ruutu lelun kanssa niin, että O näki lelun viennin. Ehkä tämä ihmeellinen yksinkertaisuus johtui siitä, että kun tokalla ei ollutkaan lautasta paikalla ja vaikeampi, niin kolmannella kerralla Otolle iski epäusko, että mihin tässä ollaan menossa.

Hyppynoudossa olisin taas voinut olla hereillä noin niinkuin alkajaisiksi. Otto alkoi taas keulia ja yritti varastaakin kapulan perään, mutta  tykkään enemmän siitä kuin laamailusta, joten en tuosta ole kovin huolissani. Mutta sitten, ekalla kerralla Otto ehti jo kiertää esteen takaisin tullessa, ennen kuin reagoin. Olin aivan omissa ajatuksissani. Toisella kerralla varmistus, että hyppää takaisinkin ja hyppäsi. Tässä vaan ohjaaja taas hölmöili ja heitin lelun, vaikkei se ole Oton lemppari ja niinpä se juoksi kyllä lelulle kapula suussa, mutta päätti sen jälkeen tulla tarjoamaan kapulaa minulle ja toivoi saavansa nakkia. Mitä tästä opimme - ei lelua noudon palkkana. Jos vaikka jo ensi kerralla muistan...

Kaukojen edistyminen katsottiin koutsin valvovan silmän alla, kuulemma näyttää ihan kelvolliselta. Toistaiseksi ollaan veivattu vaan m-s-m tai i-s-i -vaihtoja, joten nyt olisi aika alkaa varioida m-s-i jne.

Paikallaolon otin kahteen kertaa, ensin piilopaikkamakuun ehkä 5 minuuttia. Ja sen jälkeen häiriökoirakkona toiselle koiralle niin, että olin näkysällä. Tosi rauhalliset molemmat kerrat. Jatkossa täytyy nostaa Otto joka kerta perusasentoon paikkamakuun päätteeksi ja palkata, ylösnousemiset on niiiiin tahmeita.

Lopuksi tuli vielä otettua uudemman kerran hyppynouto. Taas vähän keuli ja taisi päästä joku ääni Oton suustakin lähdössä, mutta muuten jees.

Olemme saaneet nauttia pääsiäisestä ja upeista ulkoilukeleistä Itä-Suomessa. Kotosalla kevät on jo huomattavasti pidemmällä, mutta aika mukavia tällaiset lumisetkin maisemat ovat aurinkoisella kelillä. Jäällä on ollut kunnon hankikanto ja tänäänkin käytiin kiertämässä mökkijärvi. Otto silminnähden nauttii, kun saa kirmata sydämensä kyllyydestä, ihmetellä pilkkireikiä ja rouskutella jääpaloja.

Jääriehojen välissä tehtiin pikkupätkät hubbabubba-tottista, "ilon kautta vaan". Ja hyvin iloisella tuulella Otto tekikin seuraamista, kaikki jäävät ja oman tunnarikapulan palautusta ja luovutusta. Ja pääsipä tekemään myös muutamat ilmaisutreenit, komeasti haukku irtosi, eikä O ottanut mitään häiriötä vaikka ohjaaja tuli pyörimään ympärillä. Kameraakin tuli ulkoilutettua, alla kuvasatoa.

Vireongelma on kyllä kummallinen juttu, jota on tullut taas tällä viikolla pohdittua. Tällä viikolla on takana parit aika kivavireiset treenit, toisella kertaa meinasi jo mennä vähän ylikin. Ja toisaalta, yhdet alavireiset treenit. En oikein osaa paikantaa, että mistä lataus ylipäätään muodostuu. Muodostuuko se omasta alitajuisesta fiiliksestä (että nyt tulee hyvät treenit tai sitten ei usko itsekään, että tulee hyvät treenit), jostain koiraan liittyvästä (onko se syönyt jotain kummallista metsästä, vahtinut taloa päivällä...), ympäristöstä (onko kenttä kuiva vai märkä, onko tuttu vai vieras paikka…). Oikein mitään selkeää syytä en mistään noista edellä mainituista ole keksinyt. Onneksi niitä hyvävireisiä treenejä on kuitenkin ollut.

Tiistaina hallilla otettiin tunnari ekaksi. Kapulat laitettiin riviin pitkittäin (eli siis jonoon poispäin ohjaajasta), oma tikku jonon loppupäähän. Sellaisessa muodostelmassa eivät ole ennen olleetkaan. Otto haisteli tosi hyvin, merkkasi oman, tarkasti vielä seuraavan ja otti sitten omansa. Aivan tosi loistavaa! Palautusten harjoittelua jatketaan, kun ei Otolla ole löytymisen jälkeen ollenkaan sellainen meininki, että nyt tuhatta ja sataa takaisin. Ei otettu toistoa, kun meni niin hyvin.

Sen jälkeen hyppynouto pitkästä aikaa. Edellisen harkkakerran huonoa noutoilmettä parantaakseni nostatin Ottoa ennen ekaa noutoaa haukuttamalla. Koira oli aika täpinöissään (eli meni vähän yli) ja kaiken lisäksi tumpelo ohjaaja linkaisi kapulan katon kautta juoma-automaatin alle. Uusintaheitto siis. Otto lähti hyvin, autoin paluuhyppyä toistamalla käskyn, siisti luovutus. Paluuvauhtia olisi saanut olla taas enemmänkin. Ei otettu toistoa.

Tasamaanoutojen palautukseen haettiin vauhtia laittamalla nami taakse lautaselle ja heti kun O otti kapulan suuhun, niin vapautus lautaselle jalkojen välistä. Jos O tiputti kapulan matkalle (mitä se ei aina tee, mutta saa siis tehdä), niin sai hakea uudestaan ja vapautus uudestaan namilautaselle jne. Lisäksi voisi koittaa lelun heittoa heti kun O on ottanut kapulan suuhunsa, kumpi sitten lie toimii paremmin minäkin päivänä, lelu vai nami. Joka tapauksessa, nyt  keskitymme siihen paluuvauhdin kasvattamiseen, että saadaan taas kiva vire tekemiseen.

Seuraavaksi ruutuun. Koitettiin ekalla lähettää ”kylmiltään” ruutuun ilman lautasta. Otto lähti tosi hyvällä ilmeellä ja vauhdilla, mutta stoppasi juuri ennen ruutua sen näköisenä, että tässä mä oon, anna palkka. Sitten vietiin ruutuun lautanen, jolle O sai pinkoa. Sitten ilman lautasta, meni hyvin (jäi tosin vähän ruudun etureunaan) ja sitten taas lautasen kanssa. Otolla oli tosi kiva vire, super! Kysyin neuvoa myös siihen, että miten koiralle voi merkata ennen liikettä, että nyt on ruutu tulossa. Vinkiksi tuli, että ennen liikettä koira sivulla, sen jälkeen joku käsky (esim. ”tule”) ja pari askelta + perusasento => liike alkaa. Ja koko ajan katsotaan ruutua. Tätä siis rupeamme ottamaan rituaaliksi.

Tänä iltana sen sijaan oltiin pitkästä pitkästä aikaa pk-porukoiden kanssa harjoittelemassa. Otto otti seuraamista henkilöryhmässä, jäävistä istumisen ja maahanmenon sekä eteenmenon. Ja lopuksi muita humppailuja, istumisia, stoppeja, perusasentoja jne. Jäävät oli tosi kivat, otettiin sekä BH-tyylillä että oikealla tyylillä. Ai juu ja otettiin myös paikallaolo, mitä vähän jänskäsin, kun O:n rakkaista rakkain Risa-systeri tuli samaan aikaan tekemään kentälle omaa vuoroaan, niin vähän mietin, että miten Oton kuuppa kestää katsoa vierestä, kun systeri tekee ja leikkii. O katsoi kyllä tosi terävänä, mutta ei elettäkään, että olisi aikonut lähteä nykimään paikaltaan. Hyvä!

Muutama ajatus siitä, mihin erityisesti voisi jatkossa kiinnittää huomiota:

• Tunnarin palautukseen vauhtia
• Ruutuun ei enää namia ja välillä lautanenkin jo pois. Parin askeleen siirtyminen ennen ruutuliikettä liikkeen alustukseksi.
• Nenäkosketuksen opettaminen pikkulautaseen. Otolla ei ole edelleenkään kaukoissa ymmärrystä, että nami tulee lautaselle. Jotenkin se tuntuu vähän välttelevän lautasta, joten koitetaan tuon nenäkosketuksen avulla saada lautasesta kiva juttu.
• Kaukoissa jatketaan muuten samoilla tekniikoilla, mutta m-s vaihdossa pyritään siihen, että koira kokoaa itsensä siirtämällä vähän etujalkoja taaksepäin. Kaukoissa täytyy myös testata sopivat käsimerkit, niitähän mulla ei edelleenkään ole. Kaikkein vaikein vaihto muuten tuntuu olevan s-m, jossa Oton on tosi vaikea taipua takaisin niille tassusijoilleen, tuppaa tulemaan aina eteenpäin.
• Hyppynoudon vaikeutus (ei ehkä vielä) siten, että kapula on selkeästi vinossa linjassa esteen takana, jossa vahvistetaan sitä hypyn kuulumista paluuseen, ettei siis voi tulla esteen sivusta.
• Stoppien ja maahanmenojen treenausta jatketaan namienheittelytekniikalla, tuntuisi toimiva ja stopit on mielestäni parantuneet.
• Noutojen palautuksiin vauhtia namilautasella / lelulla, joille vapautus heti kun O on ottanut kapulan suuhun. Jatkossa venytetään pitemmälle matkalle, ennen kuin vapautus. Itselle tuli myös mieleen, että kun O vähän mallailee sitä kapulaa suuhunsa ennen kuin sen ottaa, niin voisi koittaa ohjatun noudon kapulalla, että olisiko se Otosta helpompi kaapata suuhun. Eli tehdä sitä oikeaa mielentilaa ja virettä ehkä helpommalla kapulalla. En oo vielä testannut.

Viime viikkoina ei olla ehditty treenailla tokotuksia kovin ahkerasti työreissujen ja muiden sotkiessa arkea, mutta toisaalta, ollaan käyty jopa pari kertaa ihan oikeasti ulkokentällä harjoittelemassa. Talven kodinhoitohuonetreenit alkavat olla taakse jäänyttä elämää tämän talven osalta ja ulkoilman houkuttaa vihdoin puuhastelemaan pihallakin.

Päällimmäisenä tämän päivän treenailuista on noutokapula-ahdistus, tosin toisenlainen kuin mistä talven aikaan ehdin kerätä stressiä. Nykyään kapula on jo siistimmännäköisesti suussa, suu pysyy kohtuu rauhallisesti kiinni, eikä kapulaa ole tarvis pyörittää suussa. Tästä siis peukut ihan itselle opettamisesta sekä tietty Otolle oppimisesta. Mutta sitten se murheenkryyni. Ei olla kovin paljoa otettu vauhtinoutoja, kun ollaan puuhasteltu sisätiloissa. On hinkuteltu oikeaa luovutusasentoa ja muuta tekniikkaa. Tänään kun sitten kaivettiin kapula esiin, niin ihan innokashan Otto oli, mutta… Luovutusvauhtiin en vaan ole tyytyväinen, täytyyhän sen perkule laukata takaisin, jos se kerta laukkaa sinne kapulallekin!

Ei tämä ole mikään iso ongelma aiemmin oltu, joten ehkä tänäänkin vain esiintyi kertaluonteisesti, mutta ei sitä ongelmaa ainakaan korjannut hinkkaamaan jääminen. Tein vähän kaikkea, hetsasin, juoksutin suoraan perään, pidin kaulapannasta, juoksin karkuun, yritin tehdä leikkiä kapula-naks-nami/lelu lentää-kapula lentää-naks-nami lentää jne. Myös namilautasta käytin, minne O sai mennä jalkojen välistä luovutettuaan kapulan. Kaikkea sellaista, mitä ollaan tehty ennenkin, ja toimivat yleensä kivasti. Mutta tänään ei sitten millään tullut yhtään oikeasti sen näköistä suoritusta, johon olisin ollut totaalityytyväinen. Ja kun kapulan tuonteja toistaa ja toistaa, niin ei kai sen palautusvauhdin voi enää olettaakaan nousevan. Huoh!

Mitä tästä siis opimme – pitää heti pyrkiä onnistuneeseen suoritukseen, eikä jäädä hinkuttamaan ja hinkuttamaan. Suuri ongelma tänään Otolle oli, että kapula hiekkastui ekan heiton jälkeen, ja Otosta oli selkeästi epämiellyttävä ottaa hiekkainen kapula suuhun. Sillä meni siis jo kapulan nosto hieman arpomiseksi, eikä sen jälkeen fiilikset olleet ihan katossa. Toisekseen, ajatukseni oli ottaa ennen puukapulan noutoa metallinoutoa ja palkata pelkästään siitä, että O ottaa metallikapulan suuhun, kääntyy ja saa suoraan juosta lelulle. Siinä vaan mentiin pieleen, koska Otolla oli odotusarvo lihapullalle ja kun heitin lelun, se näytti kerta kaikkiaan hölmistyneelle, että hei, minne se herkku lensi, olkoon lelu vaan tuolla kentän laidassa. Eli metallinoudosta ei myöskään nupit kaakossa, joten ei paras fiilis lähteä hakemaan vauhtia ylipäätään noutoon.

Onneksi kapula-ahdistuksen lisäksi mielessä on, että on tuo oma Ondemaani aikas taitavakin. Ruutua on otettu aina kun ollaan oltu riittävän suurissa tiloissa/kentällä. Tänään tein ekan ruudun namilautasella, sen jälkeen keräsin lautasen pois ja lähetin ruutuun. Ja sinnehän se otus pinkoi! Super super super! Sen jälkeen palattiin vielä pariin namilautaslähetykseen.

Tunnari on mennyt kanssa kivasti eteenpäin. Eilen kotona tein ekaksi sellaisen, että vieraita kapuloita oli ehkä 15 kpl rykelmässä ja oma kapula rykelmän ulkolaidalla. Hyvin haisteli ja toi omansa. Sen jälkeen piti lähteä koittamaan – ekaa kertaa muuten – että laitoin kapulat rivimuodostelmaan. Hyvin edelleen haisteli ja otti omansa. Koskaan ei ole tainnut vielä nousta vierasta, jos muistan oikein. Ihanaa, että joku asia voi loksahtaakin kohdilleen, tai ainakaan vielä ei oo tullut ongelmia liikkeessä, joka monelle koiralle tuottaa ongelmia.

Kaukot  menee aika kivasti, mikäli olen itse kyykyssä edessä. Mutta kun tässä eräänä iltana koitin, että käskytänkin seisaaltani, niin johan meni pakka ihan sekaisin. Otto kyllä muistaa eri käskyt, mutta tekniikka on ihan hanurista! Nyt siis pikkuhiljaa jotenkin yritän päästä sieltä lattiatasosta vähän ylemmäs käskyttämään siten, että tekniikka säilyy edelleen. En tiedä, että onko apua, mutta tänään laitoin harjanvarren Oton etujalkojen eteen / taakse riippuen siitä, että kumpia vaihtoja (m-s-m vai i-s-i) tehtiin. Luulen, että se auttaa Ottoa ymmärtämään halutun liikeradan, koska sillä konstilla ainakin vaihdot onnistuivat. Toinen juttu on sitten se, että kun ”este” otetaan pois, niin loppuuko myös sen vaikutus.

Muistin virkistämiseksi vielä kaikki mahdolliset variaatiot kaukoista:

istu – seiso – maahan – seiso – istu – maahan
seiso – istu – maahan – istu – seiso – maahan
seiso – maahan – istu – seiso – istu – maahan
istu – maahan – seiso – istu – seiso – maahan
istu – seiso – istu – maahan – seiso – maahan
seiso – istu – seiso – maahan – istu – maahan  

Muuten ollaan otettu helppoja settejä jääviä (liikkeestä istuminen onnistuu aika kivasti), luoksetuloja loppuasennoilla ja ilman, eteenmenoja ja seuraamispätkiä.

Viime viikon hallitreeneistä voisi muuten vielä kirjata ylös häiriötreenin ja sen vaikeuden. Olin kuuntelemassa Christa Enqvistin tokovalmennusta pari viikkoa sitten, ja sieltä tuli napattua taas oppeja omia treenejä varten. Luoksetulon stoppeihin olenkin pari kertaa koittanut sellaista vinkkiä, että nameja heitetään vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle (annetaan koiran juosta niiden väliä) ja välillä vaan stopataan+heitetään nami taakse ja jälleen juoksutus jatkuu. Tämä tuntuisi toimivan Otolle, joka niin kovin helposti alkaa ennakoida tai jää kiinni namiin/leluun.

Mutta siitä häirinnästä. Tehtiin viimeksi hallilla harjoitus, jossa käskin Oton maahan ja Jonna antoi käskyjä ylös/istu/jne vieressä. Jonkinverran ollaan otettu häiriötreeniä niin, että toinen houkuttelee leluilla/makupaloilla, ja tähän lankaan Otto ei oikeastaan enää mene. Mutta nämä käskyt oli sille ihan uusi juttu, ja voi pojat se tekikin komeita ”ylösnousemuksia”. Sille oli tosi vaikea ymmärtää, että mun maahan-käsky on se toteltava käsky, ei ne muut käskyt, jotka toinen siinä vieressä antaa. Saatiin lopuksi pari onnistunutta maassapysymistä aika maltillisella häiriöllä, mutta pitääpä koittaa uudestaan, että olisiko seuraava kerta jo helpompi.

Kirjoitan heti muistiin eiliset uudet opit kaukokäskyjen tekniikan opetteluun. Lopulta päädyin siis siihen tekniikkaversioon, että koiran takajalat pysyvät paikoillaan asennonvaihdoissa. Eilen valmentajamme valvovan silmän alla näytettiin tämän hetkiset tekniikat, ja saatiin pari hyvää vinkkiä jatkoon.

Seiso-istu: "Työnnetään" kuonosta taaksepäin niin, että koiraa menee matalana taaksepäin ja vasta lopussa tekee sen istumisliikkeen. Jos ohjaa namikädellä taakse/ylöspäin, niin koira alkaa jo heti tehdä istumisliikettä ja takajalat siirtyy helposti eteenpäin. Otto oli tästä kuonosta työntämisestä vähän toistamieltä ja jäkitti melkein takajaloilla vastaan, mutta hoksaa varmasti nopeasti jutun juonen, kun pääsen naksuttelemaan oikeasta liikeradasta.

Istu-seiso: Tämä menee aika kivasti, lautanen vähän etuviistoon, johon palkka tulee (tai voi olla jo valmiina).

Seiso-maahan: Jatkossa taas lautanen koiran rinnan alla, jonne palkka tulee. Alkuunhan Otto pyrki väistämään lautasta sivulle päin, mutta kappas, eilen se pystyi tekemään nätin niiauksen lautasen päälle. Olisko ymmärtänyt, että mitä "down"-käsky tarkoittaa?

Maahan-seiso: Olen lähtenyt opettamaan niin, että makupalakädellä koira ohjataan nousemaan ylös/eteenpäin niin, ettei jalat siirry. Ja tämänhän se on oppinut. Sikäli hyvä, että koivet pysyy paikallaan, mutta koira nousee tällä tyylillä aivan liian pitkäksi ja sen jälkeen sen on huomattavan vaikea painua takaisin istumaan, sillä se joutuu teputtamaan aika pitkän matkan etujaloilla, jottei joudu liikuttamaan takajalkoja. Jatkossa siis namilautanen lähelle etujalkoja / etujalkojen väliin ja palkka siis tulee siihen lautaselle. Tällä luodaan mielikuva noususta suoraan ylöspäin, ei eteenpäin.

Ja mitäs muuta eilen tehtiin hallilla? No tunnaria taas. Menee tosi kivasti, yhdellä kerralla laitettiin oma kapula jo tötsärivistön etupuolelle aika lähelle ei-omia tunnarikapuloita ja löysi omansa hienosti! Tää menee aika mukavasti. Sen sijaan kapulan kantoa pitää treenailla. Otettiin sitä erillisenä niin, että annoin Oton nostaa kapulan maasta ja kehuin, kun piti rauhassa suutaan kiinni. Tässäkin on edistytty. Täytyisi vielä selventää itselle, että kelpuutanko sen, että kapula roikkuu suusta kuin sikari, mutta suu pysyy kiinni. Vai vaadinko, että kapulasta pitää pitää kiinni keskeltä. Jatkan mietintää, tärkeintä kuitenkin olisi saada se Otuksen suu rauhoittumaan.

Metallinoutoa otettiin myös. Otto lähti kivasti hakemaan, otti suuhun, ja alkoi tuoda ravilla takaisin. Naksautus heti kääntymisen jälkeen ja sen jälkeen O sai tulla tekemään vaihtarit nakinpalaseen. Jatkossa kasvatetaan takaisintulovauhtia niin, että välittömästi koiran poimittua kapulan suuhun naksutetaan ja heitetään pallo oman selän taakse, jonne se saa rynnätä = kasvatetaan intoa tulla vauhdilla takaisin päin. Positiivista tässä oli se, että Otto otti metallikapulan ilman arpomista suuhunsa, edistystä siis tässäkin.

Muuten hommailtiin jäävistä seisoa/istua/maahanmenoa, sivulletuloa ja muuta pientä puuhastelua.

Lomaviikolle ei ole kovin montaa sovittua ohjelmanumeroa, mutta yksi suunnitelmiin kuuluvista aktiviteeteista oli Oton nyppiminen. Karva alkoi olla jo aika kypsää kamaa ja rehotti miten sattui. Periaatteessa ei viitsisi tehdä toisesta nakupelleä talvipakkasten aikaan, mutta nyt kerrankin kun nyppimisoperaatioon on aikaa, niin päätin sen tehdä. Ja ihan oikeaan suuntaanhan tässä ollaan menossa, kohti kevätlämpimpiä. Vielä kyllä ei siltä näytä eikä tunnu, kun lunta tulee tänäänkin taivaantäydeltä. Nyppiminen ei tod. ole mun lempijuttuja, mutta silti tuhat kertaa helpompaa kuin jo edesmenneen briard-Muskan turkin huoltaminen. Onneksi Otto on vähintäänkin yhteistyöhaluinen yksilö. Kiltisti se kellahtaa tasan siihen asentoon, mihin käsketään ja maata möllöttää siinä niin kauan ennenkuin tulee uusi käsky kääntää kylkeä.

Otolla on miljoona ja yksi lempinimeä, mutta tähän vähä-karvaiseen vaiheeseen liittyviä ovat esim. naali ja napakettu (vaikka naali taitaakin olla aika karvainen otus luonnossa, niin se kuulostaa minun korvaan ihan karvattomalta otonpoikaselta), råttå (eli rotta-otto), kojootti... Ja tässä itse herra Naali uudessa lookissaan:

Tällä viikolla on meikäläisen kovasti ja kauan odotettu talvilomaviikko. Ihan ykköstä, kun ei tarvitse herätä aamulla kellonsoittoon ja saa kuluttaa päivän ihan miten haluaa. Mitään suurempia suunnitelmia ei ole, joten yritetään tehdä sitten senkin edestä pikkutreeniä ja isompaa lenkkiä Otuksen kanssa. Niillä suunnitelmilla tämän ensimmäisen virallisen lomapäivän aloitimmekin.

Koko pitkä talvi on tullut treenattua ihan kotiolosuhteissa sisällä, lukuunottamatta viikottaisia ohjattuja treenejä. Niinpä pakkasin aamulla nakit, patukat, noutokapulat, ruutumerkit sun muut autoon, ai niin ja tietysti sen koirakon toisen osapuolen ja ajelin oikein ulkokentälle asti treenaamaan.

Ensimmäisenä rakentelin ruudun, jonne lähettelin Oton pari kertaa alustan luokse. Kahdesti niin, että alustalla oli nami ja kerran ilman namia, pelkälle alustalle. Näitä jatketaan, mutta iloisesti se juoksi ruutuun.

Parit lyhyet pätkät otettiin seuraamista lelulla, hyvä paikka ja vire. Jäävistä otettiin kaikkia variaatiota - seiso, maahan, istu. Kun itse kuljen takaperin, niin kaikki asennot onnistuu, mutta kun mennään nokat samaan suuntaan (eli ihan siitä seuraamisesta), niin istuminen tuppaa olemaan vähän epävarma. Välillä tekee ihan oikein, ja välillä Otto taas arpoo jonkin muun asennon, yleensä seisomisen. Mutta eipä liikkeestä istumista ole viime aikoina paljon otettukaan, joten tuskin mitään hätää, kunhan vaan muistutellaan mieleen, että mitä se istuminen oli.

Noutojakin piti testata, kun ollaan sisällä hinkattu luovutusasentoa. Ja hienosti meni, tuli oikeasti hyvä mieli! Ensimmäisenä tein perusnoudon tokon kevyellä kapulalla, hyvä vauhti, luovutusasento ja kapulakaan ei pyörinyt suussa. Olen joskus viime vuoden puolella todennut, että pk-kapulan kanssa Otto ei toimi niin näpsäkästi, ja sen jälkeen ollaan hiottu palikoita kuntoon kevyellä kapulalla. Niinpä siis tänään pitkästä aikaa otin seuraavaan heittoon painavamman kapulan. Ja kappas, Otto toi sen ihan yhtä hyvin kuin kevyen kapulan. Loppuun tein vielä yhden noudon, jossa hetsasin ensin kapulalla, pidin vielä pannasta kiinni heittäessä ja annoin vasta sitten rynniä perään. Luovutuksen otin ihan normaalisti, ja oli edelleen hyvä! Edistytty ollaan.

Loppuun vielä jätin Oton paikallaoloon auton taakse ja kävin viemässä lelun kentän laitaan eteenmenoa varten. Valmistelevassa osassa meinasi vähän keulia, enkä (jostain syystä) vaatinut ehkä sitä parasta seuraamista vaan käskytin muutaman seuraamisaskeleen jälkeen eteen. Lähti kuin ohjus, kaarsi lopussa vähän vinoon, mutta bongasi sitten lelunsa. Loppuun leikkimistä ja muuta hömppää. Aika kaikenkattava setti siis, näitä jatkamme tällä viikolla.

-------------

Kotioloissa ollaan otettu viime aikoina tunnaria, edelleen kapulan piilotus törppöjen sekaan ja hajustamattomat on siinä lähituntumassa. Viime viikon hallitreeneissä O hairahtui kerran ottamaan vieraan kapulan suuhun, kun se ei millään haistanut omaa kapulaansa törppöjen välistä ja kävi välillä jo etsimässä hallin seinän viereltäkin. Siinä etsinnän lomassa se ehti jo kerran napata väärän kapulan suuhun, mutta pudotti heti, kun tiesi, että se on väärä. Hyvä sinällään, että pudotti, eikä lähtenyt tarjoamaan sitä. Toisella kertaa meni jo kuin vettä vaan. Tunnaria on myös opeteltu pitämään nätisti, ettei se valahda sinne takahampaiden väliin, jolloin säleet alkaa lentämään.

Metallinoutoa ollaan otettu kanssa kotona, O suostuu jo ottamaan kapulan suuhunsa, luovutus on vähän sen näköinen, että "yääk, ota tää pois, kun en mä oikein vois edes istua tää metallin pala suussa". Jatkamme siis.

Kaukojumppaa on jatkettu melkein päivittäin, musta tuntuu, että tää on se minkä opettaminen vie kauan. Alkuun vaihtelin tekniikkaakin, että millä mallilla haluan Oton tekevän vaihdot. Päätin jo, että takajalat pysyy vaihdoissa paikallaan, mutta sitten palasin vielä hetkeksi vanhaan, että i-s vaihto tehdäänkin niin, että takajalat liikkuu. Mutta siinähän se koira sitten seilaa, vaikka loppupaikka olisikin sama. Tästä hienompi versio olisi, että koira pitää toisen takajalan paikoillaan, mutta ehkäpä kaikkein yksinkertaisin on kuitenkin se tekniikka, jossa kaikki vaihdot tehdään pitäen takajalat paikoillaan. Siinä itseäni lähinnä epäilyttää, että s-i vaihdossa koira ei istu taaksepäin, vaan hilaa niitä takakinttujaan eteenpäin, niinkuin on luonnollista. Opetuskysymys tietenkin, ja nyt ollaan hinkkailtu vaihtoja tällä mallilla. Menee jo ihan kivasti, mutta vaatii vielä aika paljon käsiohjausta ja varsinkin s-i vaihdossa joutuu alkuun muistuttelemaan, että istumaan käydään oikeasti sinne taaksepäin.

Hallilla otettiin viimeksikin parit hyppynoudot. Tää on aika hyvässä mallissa ja hyödyttää tietysti myös siinä vaiheessa, jos ikinä koskaan milloinkaan päästään tekemään starttaus hakukisoissa.

Piilopaikkamakuut otettiin myös tällä viikolla muiden koirakoiden kanssa, ja meni hyvin. Otto oli rauhallinen, mutta tarkkaavainen, ei katsellut muita koiria eikä haistellut.

---------------------

Tässäpä jokseenkin kattavasti, että mitä tokotusrintamalla ollaan tehty, ja mitä tullaan tekemäänkin. Muuten tällä viikolla koitetaan ulkoilla, tänään käytiin katsastamassa uusi metsäreitti, jonne joku ystävällinen ihminen oli tallannut lumikengillä reitin. Ja oli sitä samaa polkua käynyt tallaamassa myös aiemmin jo Ottokin, tosin isännän kanssa. Isännän ja Oden hiihtoharrastus on jatkunut, pari kertaa viikossa ovat pyrkineet käymään lenkillä, ja sen kyllä huomaa Oton kunnossa. Ei se enää ole niin rikki poikki puhki lenkkien jälkeen. Hetken huilattuaan on taas ihan normaalissa vedossa. Kävin myös itse testaamassa hiihtoon hankkimani vetovermeet, tosin ilman suksia. Käytiin lauantaina kävelemässä kunnon lenkki niin, että olin köyttänyt Oden vyötärölleni kiinni. Sen verran rivakampaa vauhtia tuli pisteltyä, että nyt on jalat kipeänä, taitaa olla emännän lihakset vähän liian vähällä käytöllä... Mutta tällä viikolla yritetään siis petrata!