"Työsuorituksia tarjotaan

Tarjolla reipasotteinen työmies erilaisiin kodin remonttipuuhiin. Erityisosaamista niin lvi- kuin sähköalankin urakoinneissa, myös pienemmät joka kodin remppapuuhat, esimerkiksi listoitusten uusiminen, onnistuvat. Työturvallisuuden noudattamisessa ja työn jäljessä pieniä puutteita, mutta ripeät otteet ja reipas asenne kompensoivat näitä puutteita. Työmies saatavilla palvelukseen ruokapalkalla, pidemmissä urakoissa (joita työmiehen työnantaja tällä hetkellä suosittelee) ylöspitokustannuksia vastaan.

Yhteydenotot: Lvi- ja sähköurakointi O. Otukainen Oy, puh. 040 123 4567"

 

Että näin. Otto "työnantajineen" olisi hyvinkin voinut jättää tällaisen ilmoituksen julkaistavaksi paikallislehdessä tämän viikon "urakoinnin" jälkeen. Torstaipäivänä Otto oli tuumannut, että pyykinpesukoneen vedenottoletku on ihan tylsä ehjänä, joten purraanpa siihen muutamat reiät. Perjantaita varten jemmasin sähköjohdon mielestäni tiiviisti pesukoneen ja seinän väliin, jotta se ainakin säilyisi ehjänä. Mutta mitä vielä, jollain kumman konstilla Otto oli saanut senkin ujutettua esiin ja silvottua viiden sentin palasiksi. No, eihän nuo ole kuin pikkuvikoja, eipähän tarvitse pestä pyykkiä viikonlopun aikana! Uusi johto on jo tulossa tänne päin ja vesiletku on hankittuna. Täytyy vaan miettiä tarkoin, että miten estämme tällaista tapahtumasta uudestaan, kai siihen jokin este täytyy viritellä. Ja mikä onni, että emäntä oli kerrankin ollut fiksu, ja sulkenut sekä vesihanan että ottanut johdon seinästä irti. Muuten voisi oikeasti naurun sijasta olla itku lähellä.

 

Urakoija itse