Näyttelyturneemme Ruotsiin ja Tanskaan on onnistuneesti ohi, ja vielä kun tapahtumat ovat tuoreessa muistissa, yritän kirjailla matkakertomuksen reissun vaiheista. Alkuvuodesta karkkariholskututtavat alkoivat suunnitella reissua tämän vuoden maailmanvoittajanäyttelyyn Tanskaan sekä muihin matkan varrelle sattuviin koiranäyttelyihin, jolloin vielä sivuutin koko ajatuksen, että me Oton kanssa voisimme lähteä mukaan. Olen kuitenkin suhteellisen helposti ylipuhuttavaa sorttia ja kohta huomasinkin jo olevani tekemässä täyttä päätä majoitusvarauksia Tanskaan ja ilmoittamassa koiruutta näyttelyihin. Koko pitkän kevään suunnittelun jälkeen lähtö oli käsillä kesäkuun puolessa välissä.

 

Perjantai 18.6.

Melkein ennen auringonnousua pakkasin viimeiset reissukamppeet ja Otto-pojan lainapakettiautoon häkkiin ja kurvasin ensimmäiselle etapille hakemaan Katjan sekä koirat Minin ja Risan kyytiin ja eikun auton nokka kohti Turkua ja laivaa. Satamassa kohtasimme toisen autollisen matkatavaraa, ihmiset Kirsin ja Riitan sekä heidän mukanaan matkaavat 16 kappaletta koiranjalkoja (Hupi, Inno, Kermit ja Kurnu), joten seurueemme oli kasassa. Laivan portaat sekä ihmis- ja koiramäärä aiheuttivat pientä hämmennystä koiranpoikasessa, mutta saavutimme oman hyttimme kohtuullisen mallikkaasti. Sisarukset Otto ja Risa valloittivat meidän hytin ja osasivat suhteellisen nätisti laivamatkailla. Mitä nyt puhelimella oli yritetty ottaa yhteyttä hytin ulkopuoliseen maailmaan ja leikin tuoksinassa myös seinälamppu oli saanut osansa.

Laivan rantauduttua Tukholmaan illalla, meillä oli vielä edessä ajomatka Jönköpingiin, joka olisi tukikohtamme seuraavat pari yötä. Kellon lähennellessä puolta yötä saavuimme majapaikkaan, mukavaan hotelliin. Vähän ruokaa naamaan, suihkuun ja unta kaaliin.

Lauantai 19.6.

Reissun ensimmäinen näyttelypäivä koitti ja lähdimme kohti Jönköpingin Elmiaa. Keli ei ollut ihan ykkönen, vettä satoi ja vaatetta tuntui olevan liian vähän. Järjestelyt näyttelypaikalla pelasivat hyvin ja saimme leirimme telttoineen ja koiranhäkkeineen pystyyn. Kehässä ei ollut muita kuin meidän seurueen kuusi karkkariholskua, joten voitot kotiin oli taattu ja inttivalioitakin leivottiin. Otto kisasi samassa luokassa Kurnu-veikkansa kanssa, ja hintelänpänä ja "east-west"-asentoisilla etukoivillaan Otto jäi kakkoseksi, saaden kuitenkin erin ja kunniapalkinnon. Ainoana karkkarikasvattajaryhmänä meevallerilaiset tekivät loisteliaan kierroksen isossa kehässä ajatuksella "fast in, fast out" eli täyttä laukkaa kehän ympäri. No, Otto piti tästä omalta osaltaan huolta, muut taisivat käyttäytyä vähän fiksummin. ;-)

 

Sunnuntai 20.6.

Sunnuntai alkoi jo mukavammassa kelissä, aurinkokin pilkahteli välillä. Näyttelypaikkana edelleen samainen Elmia ja kehässä tällä kertaa myös kaksi ruotsalaista karkkaria, jotka harmitukseksi menivät suomalaisten edelle. Oton vuoro oli tällä kertaa olla veikkaansa parempi, kunniapalkinnolla varustettuna jälleen.

Tähän asti veljekset Otto ja Kurnu ovat pelanneet vielä ihan hyvin yhteen ja ajattelimme, että ehkäpä pojat haluaisivat riekkua keskenään pitkän päivän päätteeksi. Pientä pullistelua oli havaittavissa hihnojen päässä, joten ajattelimme, että lasketaan pojat tekemään tuttavuutta koirapuistossa vapaana, ja vieläpä niin, että lähestymme toisiamme eri kulmista koirapuistoa. Muutamat murraukset saimme vielä kiellettyä, mutta sitten pojilla leimahti. Rähinän kanssa vaan kimppuun ja ottamaan mittaa toisistaan! Pyydystimme Kirsin kanssa koirat erilleen ja tutkimme tuhot. Ensimmäisenä huomasimme Kurnun silmästä tulevan veren, ei hyvä. Seuraavaksi Katja huutaa kauempaa, että Otollakin on vekki silmäluomessa. Great, mistähän sitä eläinlääkärin bongaisi vieraassa maassa iltamyöhään? Onneksi tilanne rauhoittui, verenvuoto lakkasi ja sydämenpamppailut asettui. Muistoksi pojille jäi mustat silmäkulmat ja pari muuta naarmua. Tulipa siis todettua, että pojat eivät ole enää pikkupoikia.

 

Maanantai 21.6.

Kolmas näyttelypäivä Elmiassa alkoi taas aamusella, karkkarikehässä olimme taas pelkästään suomalaisvoimin. Päivän yllätyksen tarjosi meidän juniorijaosto, Risan ja Kurnun ollessa päivän voittajia. Otto jäi veikkansa taakse, saaden kuitenkin ihan kivan arvostelun. Liekö turvonnut silmäkulma antanut Kurnulle katu-uskottavuutta?!

Suomesta Oton "ukki" tekstasi, että "Kurmuko aloitti eilisen tappelun?" (eihän toki meidän pikku-Otto sentään, heh heh). Kurnusta tuli siis Kurmu ja jossain vaiheessa Kyrmy. Loppureissun Ode ja Kurnu siis kulkivat nimillä Otso ja Kyrmy, ja vähän veikkaan, että nuo nimet tulivat jäädäkseen! Ja niin, Otson ja Kyrmyn taistelu jäi ratkaisemattomaan pattitilanteeseen, mitä myös Suomesta kyseltiin.

Näyttelyn jälkeen ajeltiin Varbergiin, josta laivamme lähti illalla kohti Tanskaa. Laivamatka meni rattoisasti koirien vetäessä lonkkaa autoissa ja meidän syödessä buffetissa. Ruokailun huippukohta lienee ollut pehmiskone, josta aivan itse sai ruutata haluamansa määrän suussa sulavaa pehmistä. Me like it!

 

Tiistai 22.6.

Vuorokauden kääntyessä juuri ja juuri tiistain puolelle laivamme saapui Tanskan puolelle Grenåhon, josta edessä oli vielä parin tunnin ajomatka kartanoomme, jonka olimme vuokranneet Viborgista. Väsy alkoi jo painaa silmiä ja kovasti kaikki odotimme, että pääsemme kellahtamaan lakanoiden väliin. Viborgiin saavuttuamme ajelimme pikkuteitä maaseudulle, taajamien läpi, kunnes vihdoin navigaattorit sanoivat, että olet saapunut määränpäähän. Öö, muuten hyvä, mutta viimeisen tiedon mukaan määränpäässä pitäisi olla muutakin kuin neljän hiekkatien risteys, metsää ja halkopino. Ajelimme teitä edes takaisin, yritimme pilkkopimeässä katsella, että näyttäisikö mikään lähialueen taloista sellaiselta, jonka olemme vuokranneet. Eikä näyttänyt. Noin puoli neljän aikaan yöllä, nälkiintyneinä ja väsyneinä meidän oli pakko luovuttaa, nykäistä autot parkkiin ja mennä autoihin odottamaan aamun valkenemista. 

Aamulla päätimme lähteä vielä kerran yrittämään tietämme talolle toisen taajaman kautta ja paikallisilta saatujen ohjeiden avulla löysimme kuin löysimmekin perille. Tässä vaiheessa tuli todetuksi, että talo sijaitsi keskellä metsää, sivutien varrella, noin parin kilsan päässä siitä, missä navigaattori luuli talon sijaitsevan. No, tekevälle sattuu, ehkä seuraavalla kerralla kannattaa ottaa myös jonkinlainen alueen paperikartta mukaan.

 

 

Paikalla talolla oli jo sveitsiläinen vieraamme, Jris (kennel Aloha Kãkou) kahden karkkarinsa Bofinin ja Lanin sekä kääpiöpinserinsä Odellin kanssa. Oli mukava asettua aloilleen, saada mahan täydeltä ruokaa ja juomaa, levähtää hetki ja mikä parasta, tutustua Jrikseen koirineen. Oli mukava kuulla hänen ajatuksiaan rodusta.

 

Kurnu (Meevaller Booswhicht) ja Lani (Aloha Kãkou Lani Lotje) pelaavat

 

Keskiviikko 23.6.

Keskiviikkoaamu valkeni seesteisissä merkeissä, kunnon nukuttujen yöunien jälkeen. Suureellisena ajatuksena oli tehdä vähän tottista aikani kuluksi Oton kanssa, mutta sopivaa mielentilaa siihen ei löytynyt. Illan suussa loputkin vieraamme saapuivat, Piia karkkareidensa Käpyn ja Iitun kanssa Saksasta sekä saksalaiset kasvattajat Frank ja Andrea (kennel vom Airport Franfurt) karkkari-Toxicin kanssa. Talo alkoi tässä vaiheessa olla sopivan täysi, mutta kaikille riitti kuitenkin omat huoneet. Aika luksusta!

 

Torstai 24.6.

Matkan varsinainen pääkohde, maailmanvoittajanäyttely Herningissä oli vihdoin käsillä. Paikalle oli ilmoitettu 18 karkkaria, joten kilpailuakin vähän syntyi. Otto ja Kurnu kisasivat jälleen samassa luokassa, Oden jäädessä kakkoseksi. Ei ollut niin tuomarin mieleen meidän ravunsyötti-Ode. Onneksi pääsimme kuitenkin hurraamaan Kurnun juniorimaailmanvoittaja-tittelille sekä Risalle-systerille, joka sai saman narttujen puolella! Juhuu! Muut tittelit ja voitot menivät muihin maihin, talokaverimme Toxicin kuitenkin saadessa maailmanvoittaja-tittelin. Hyvä niin!

 

Otto Otukainen maailmanvoittajanäyttelyssä (Kuvat: Andrea Abraham)

 

Meidän näyttelyuramme huippuhetki tapahtui iltapäivällä, kun Otto sai johtaa Meevaller-kasvattajaryhmän maailmanvoittajanäyttelyn isoon kehään. Suotavaa olisi toki ollut, jos hän ei olisi yrittänyt hirttäytyä naruunsa ja jos olisi muistanut ottaa muutaman raviaskeleen enemmän, mutta olihan se tokikin hienoa juosta valojen välkkyessä ja musiikin pauhatessa!

 

Meevaller-kasvattajaryhmä (Kuva: Andrea Abraham) 

 

Illalla juhlistettiin ottamalla muutamat lasit kuohuvaa ja ajatuksia vaihdeltiin rakkaasta rodustamme. Olipa varsin mielenkiintoista tällaisena noviisina seurata keskustelua ja ihmetellä, että miten jotkut voivat muistaa kaikkien koirien suvut ja saavutukset sillä tarkkuudella. Ihailtavaa.

 

Kurnu-veikka (JWW-10 Meevaller Booswicht)

 

Toxic (WW-10 EUV-09 Toxic v.d. Bothof) ja Risa (JWW-10 Meevaller Bolleboosje) (kuva: Andrea Abraham)

 

Perjantai 25.6.

Suomessa vietettiin juhannusaattoa ja me vietimme viimeistä koiranäyttelypäivää Herningissä, vuorossa oli erikoisnäyttely. Paikalla oli meidän suomalaiskoirien lisäksi ruotsalaisia ja ranskalainen koira. Loppuhuipennukseksi meidän porukkaan leivottiin vielä kaksi kappaletta tanskan valioita, hyvä päivä siis. Juniorijaoston kannalta tämä päivä oli kehnoin, ne saateltiin kotimatkalle sanoilla, että saavat vielä rauhassa kasvaa ja miehistyä, sen jälkeen näyttää jo hyvälle.

Näyttelystä lähdimme ajamaan suoraan Frederikshavniin, josta iltalaiva lähti kohti Ruotsia. Jälleen piti käydä verottamassa buffettia sekä tietysti leikkimässä pehmiskoneella. Laivan saavuttua Göteborgiin, ajelimme hetken aikaa yön tunteina, ennen kuin stoppasimme sovitun mukaan. Tämän yön suhteen olimme tehneet tietoisen ratkaisun, että yritämme torkkua aamuun saakka autoissa. Julmetusti vaatetta päälle ja simmut kiinni. Kaippa sitä jokunen silmäys tuli nukuttua, vaikka aamulla oli kyllä olo kuin olisi ollut toisella planeetalla.

 

Lauantai 26.6.

Aamulla siis huoltsikka-aamiaisen jälkeen taas auton puikkoihin ja rapiat 400 kilometriä kohti Tukholmaa. Ei ehkä viisain teko ajaa tuhannen väsyneenä, kun silmät meinasivat mennä väkisin ristiin. Tuli kaikki keinot koitettua, syötyä, ajettua ikkunat auki, soitettua radioita, juteltua, nipisteltyä itseään, mutta silti edellä ajavan auton perää oli vaikeahkoa seurata. Luojan kiitos, pääsimme kuitenkin yhtenä kappaleena laivalle.

Laivalla olisi ollut juhannusjuhlat varmaan ylimmillään ja villissä nuoruudessa olisi varmaan saanut sen verran kaivettua taisteluhenkeä esiin, että olisi käynyt ainakin katsomassa diskomeininkiä. Mutta ehei, ei enää. Hampurilaisaterian, yhden oluen ja suihkun jälkeen tämä tyttö oli valmista kauraa sänkyyn puoli yhdeksältä.

 

Sunnuntai 27.6.

Laiva palautui aamulla tällä kertaa Helsinkiin, josta oli onneksi enää lyhyt matka kotiin. Väsyneenä mutta onnellisena parkkeerasin laina-auton kotipihalle, pesin muutamat koneet pyykkiä ja siitä arki sitten taas alkoi.

 

Reissulla sattui ja tapahtui, niin kuin kunnon reissulla kuuluukin. Äärettömän onnellisena palauduin kotiin, oli vähintään niin kiva reissu, kun mitä osasin ajatella. Ja jo takaisin tullessa kuulin sanovani, että kyllä tällaisen reissun voisi tehdä uudestaankin. Kiitokset mukaville matkakumppaneille Katjalle, Kirsille ja Riitalle sekä karvaisille kavereille! Ja vähän vielä tarttee hehkuttaa omaa Otto Otukaistani, että nuoresta iästä huolimatta se käyttäytyi varsin mallikkaasti pitkällä reissulla, vaikka varmasti välillä silläkin pinna kiristyi väsyn yllättäessä.