Viimeisen kuluneen viikon aikana on tapahtunut muutamia hyvä juttuja ja muutamia vähemmän hyviä juttuja.

Aloitetaan viime viikon hakutreenipäivityksellä, joka on ehkä köyhin päivitys ikinä. Treenailimme tiistaina tutussa maastossa ja kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes huomasin olevani piiloutuneena samaan paikkaan maa-ampiaspesän kanssa. Rauha oli maassa siihen asti, ennenkuin vuorossa ollut koira tuli piilolle. Ensin tunsin että joku siinä korvan juuressa lentää ja ehkä vähän nipistääkin. Sekuntia myöhemmin totesin, että niitä lentäviä ja pistäviä, pirun äkäisiä on vähän enemmänkin. Ampparit kävivät minuun ja koiraparkaan kiinni vimmoissaan ja paniikkihan siinä meinasi iskeä. Indy-parka sai osuman ainakin jalkaan ja itseltäni laskin 8 eri pistoskohtaa. Kiireesti vaan kyypakkausta naamaan ja odottelemaan, että alkaako henki pihistä. Onneksi ilmeisesti en kuitenkaan ole pahemmin allerginen pistoksille, sillä jäin henkiin. Ottoa en halunnut siihen hässäkään enää ottaa treenaamaan (oma hermorakenteeni ei kestänyt moista), joten sen vuoksi päivitys on Oton osalta köyhääkin köyhempi.

Torstaina pääsimme jo tositoimiin raunioilla. Otolla oli 3 valmista maalimiestä, joista yksi maan alla kaivossa kuitenkin siten, että kansi oli auki. Etsinnät ihan ok, ilmaisut melkein ok. Etsintä ei mitään päätä huimaavaa, nenän käyttö kuitenkin ihan ok, luulenpa että jonkin verran pakkaa sekoitti raunioiden toisella puolella ollut toinen harjoitteleva ryhmä. Ensimmäisellä maalimiehellä Otto joutui ilmeisesti kenottamaan sen verran hankalassa asennossa, että selvästi vaikutti, haukku oli normia heikompaa/kimeämpää. Muut ilmaisut parempia ja lopun pelkkä ilmaisuharjoitus erittäin hyvä.

Viikonloppuna Otolla oli elämänsä ensimmäinen hoitolakeikka, johon se suhtautui ottomaisen lungisti. Häntä tötteröllä se paineli hoitolaan ja omaan "yksiöönsä" sisälle. Vähän välillä itseä mietitytti, että mitähän se mahtaa siellä tuumata ja osaako se nukkua yksin yöllä. Seuraavana päivänä hakureissulla kuulimme kuitenkin, että Otto oli ollut kuin kotonaan, reipas poika. Ja sellainenhan se on, ei turhia kainostele.

Tällä viikolla työt ja muu elämä häiritsee pahasti treenejä, ehkä vaan tottistelemme sopivissa väleissä. Eilen aloitimme 6 kertaa kestävän BH-koulutuksen, ehkäpä sieltä tulisi uutta vinkkiä. Uusien vinkkien lisäksi koulutuksen suurinta antia ajattelen olevan treenaus paikassa, jossa on muitakin koiria. Yleensä me vaan tössytellään tottista keskenämme, joten häiriöt ympärillä voivat aiheuttaa oman jännitysmomenttinsa. Alkuun vähän meinasikin pojalla pursuta höyry päästä yli, mutta hetken aikaa temppuiltuamme alkoi korvat ja työinto löytyä. Tyytyväisin mielin siis tästä. Harjoituksena otimme lyhyttä paikallaoloa, kontaktin pitoa, muutaman askelen seuraamista ja sivulle tuloa. 

Loppuun vielä muutama Andrea Abrahamin ottama kuva erkkarista parin viikon takaa.