Viikonloppu kului rattoisasti oman seuran leirin merkeissä. Ohjaaja on totaalisen väsytetty niin fyysisesti kuin henkisestikin, koiran viretasoon leirillä ei tunnu olevan suurempaa vaikutusta. Leirin kouluttajien riveissä oli sairastelu tehnyt tehtävänsä, mutta onneksi saimme paikalle Jukka Kytösaaren ohjaamaan tottista ja jälkeä, hakupuolessa turvauduttiin oman seuran vetäjään. Leirin anti oli hyvää, täytyy nyt heti tuoreeltaan kirjoittaa ylös, jotta ajatukset eivät haihdu päästä sen samantien. Fiilis tottiksen osalta leirin jälkeen on toisaalta vähän pettynyt, toisaalta odottava. Pettynyt siis omaan toimintaan ja toisaalta odottava, että josko tästä saisi uuden vaihteen päälle. Välillä meinasi jo epätoivo iskeä, että mitä tässä ollaan vuosi tehty, kun mikään ei oikein tunnu sujuvan pilkulleen oikein. Tai edes sinne päin. Ja voi että kun olisi joku osaava ohjaaja käytössä säännöllisesti, joka osaisi puuttua näihin ohjaajan mokiin. Koirassa ei mitään pahempaa puutetta taida olla.

Tottiksen opit jatkoa varten:

• Oton perusasennon paikka ja sitä myötä seuraamisen paikka on liian edessä. Ja minä kun olin luullut, että se on ihan hyvä. Harmittaa siis, että olen vahvistanut tuota liian edessä olevaa paikkaa. Toisekseen, olen edelleen välttänyt pakotteita, vaikka tiedän, että koira kyllä kestää, ei Otto ota pienistä pahakseen ollenkaan, päinvastoin. Niinpä korjattiin seuraamispaikkaa terävillä hihnapakotteilla sekä vasemmalle käännöksillä. Ajoittain olikin parempi. Lisäksi, jos/kun muualle pälyilyä tapahtuu eli kontakti tippuu, hihnapakote käyttöön. Lisäksi, palkka tuli vasemmasta taskusta takaa taaksepäin. Tätä koordinaatiota täytyy itse opetella.
• Sitten siitä palkkaamisesta. Nyt kun vedän patukan taskusta, eikä se tulekaan suoraan kädestä, tulee lisää vaikeuksia ohjaajalle. Kuulemma hilaan käteni taskulle jo ennenkuin vapautan koiran. Vaikka kuinka tähän yritin kiinnittää huomiota (miljoonan muuan asian ohella), edelleen tein tämän väärässä järjestyksessä. Eli vapautus, ja sitten nopeasti palkka taskusta.
• Yksi korjattava asia on Oton pomppiminen. On siitä ennenkin joku sanonut, mutta en ole itse tiedostanut, että se tosiaan on ongelma. Katsomon puoleltakin vinkattiin, että näytti siltä, että joku kerta Otto ottaa vielä korvakorusta kiinni. Tähän siis pitää joka kerta ja heti puuttua, kun kierrokset nousee ja pomppukone käynnistyy. Hihnalla tai kädellä.
• Jäävistä otettiin istumista ja maahanmenoa. Molempien täytyy olla nopeampia. Olen ajatellut, että ne ovat ok, mutta ehkä sittenkään ei. Istumisessa namikädellä auttaminen selkeämmin. Maahanmenossa namin vaihtaminen lelupalkkaan toivonmukaan saa aikaan nopeutusta. Kaikenkaikkiaan palkkaus voisi olla useammin lelulla, kun siihen taipumusta on. Vaatii vaan itseltä opettelua ja motoriikkaa vähän lisää.
• Yksi asia sentään onnistui, melkein. Mielestäni meillä on luoksetulon loppuasento-ongelma. Niinpä jätin Oton makaamaan, palkka oli takataskussa. Kutsuin koiran normaalisti luokse, ja kas, sehän tuli vauhdikkaasti suoraan eteen istumaan ilman, että palkka oli esillä tai ohjasin käsillä. Vähän se oli enemmän vasemman jalan kohdalla, mutta suorassa silti. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että se oli vain onnekas sattuma, tai sitten harjoittelu on tuottanut tulosta. Mene ja tiedä.

Muuten leirin annista voisi lyhyesti sanoa, että jälkeä otettiin nurmella. Jälkeähän me ei olla otettu kuin yhden käden sormilla laskettava määrä. Niinpä jäljen pätkä oli kouluttajan sanoin "aika hektisen näköistä menoa". Jos oma into ja aika riittäisi, niin sitä voisi harjoitella, mutta nyt jo osaan sanoa, että jää hamaan tulevaisuuteen.

Hakumetsässä meno oli aika kivannäköistä ja oloista. Jälleen ohjaaja sai noottia, että lähetykseen tulee keskittyä paremmin. Roiskaisin koiran ensimmäiselle tyhjälle pistolle, joka meni hyvin, mutta tosiaan lähetys oli huono. Kolmesta seuraavasta pistosta kaikissa maalimiehet, kaksi reikäpressulla peitetty. Pressujen ympärillä pientä pyörintää, haistelua pressun läpi ja sitten ihan hyvää ilmaisua. Toisella kierroksella otettiin vielä lyhyellä matkalla reikapressumaalimies, ilmaisu kohtalainen, välissä olisi vähän karannut haistelemaan muuta, mutta maalimiehen kutsumana palasi takaisin ja jatkoi ilmaisua. Toinen otettiin vielä puhtaana ilmaisuharjoituksena, arviolta 30-40 haukkua, hyvin meni.

Haun opit:

• Lähetyksessä täytyy odottaa rauhassa, että koira katsoo oikeaan suuntaan ja on keskittynyt. Itse myös "on menossa oikeaan suuntaan", ja sen jälkeen rauhallinen lähetys. Ehkä sillä pelkästään saadaan harhalaukauksia pois, ja koira etenemään suoraan sinne, minne haluan sen menevän.
• Umppareiden harjoittelu raunioilla.
• Ilmaisuharjoituksia siten, että otetaan lyhyellä matkalla pitkiä ilmaisuja. Ehkä ilmaisurinkiäkin voisi koittaa.
• Omaa äänenkäyttöä täytyy rutkasti vähentää tyhjillä pistoilla. Eli kutsua pois, mutta jatkuva mekkala ei ole suotavaa. Eli pitää luottaa koiraan, että se tulee sieltä pois. Mutta kun en luota, vaan oletan, että se jatkaa etsintää niin kauan, kuin sitä huvittaa. Mutta tähän kiinnitän huomiota.

Esineruutuakin otettiin molempina päivinä, paremmalla ja huonommalla menestyksellä. Ensimmäisenä päivänä Otto näki, että alueelle vietiin samaan aikaan kaksi esinettä, tosin toista ei ehkä hoksannut, kun keskittyi toiseen. Lähetin Oton alueelle, etsi hyvin, ja nosti sen esineen, jonka vientiä se ei luultavasti noteerannut. Palautti lelun kohtuu hyvin. Toista esinettä Otto etsi hyvin, mutta ei löytänyt. Sitä käytiin nostamassa näytille, jonka jälkeen löysi hyvin ja palautti. Palautukset ei tokikaan ole vielä hyviä, se tykkää leikkiä saalillaan ja ohjaaja saa olla aika aktiivinen, että lelu tulee käteen asti.

Toisen päivän esineruutu ei ollut läheskään yhtä onnistunut. Ensimmäinen esine vietiin alueelle, josta Otto sen nosti hyvin ja toi, mutta alueen ulkopuolelle joku hyvä haju vei mennessään ja sitä piti käydä lipomassa. Toisen esineen kohdalla tökkäsi pahemman kerran. Jälleen Otto näki sen viennin ja se lähti innokkaasti esinettä hakemaan. Minulla ei ollut tarkkaa havaintoa esineen paikasta, ja lähetin muutaman kerran etsimään luullen, että Otto ei vaan löydä sitä. Ilmeisesti se oli kuitenkin käynyt esineellä useammankin kerran nostamatta sitä. Lopuksi helpotettiin niin paljon, että lelu oli aika lähellä, ja oli vähintääkin ilmeistä, että Otto ei vaan halunnut nostaa sitä. Niinpä lopetimme treenin vaan leikkiin kyseisellä esineellä. No, tämä oli Oton elämän kolmas kerta esineruutua, että ehkä täydellisen onnistumisen uupuminen ei ole maailmanloppu.

Summa summarum, näitä oppeja yritämme noudattaa ja tottikseen suhteen mustavalkoisuus ja tarkkuus on otettava käyttöön. Sinne päin suoritus ei vaan riitä. Toivottavasti en jälleen vuoden päästä totea, että mitähän ihmettä tässä vuosi on tullut tehtyä, kun mikään ei mene ihan prikulleen oikein. Tai edes sinne päin....