Kesällä muinoin leikkasin talteen Otto-sarjakuvan, joka osui kuin nyrkki silmään. Välillä tuntuu, että seilataan tuurilla ja välillä ihan vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että kai sitä tulee treenattuakin - jopa jotain joskus oikein.

Ihan kirjoittamaan (edes O ja T -kirjaimia) Otto ei ole vielä oppinut, mutta muuten tämän viikon tokotteluista jäi ainakin osittain onnistuneet fiilikset. Tekemisen meininki on säilynyt, ja vaikka välillä on pientä ääntelyä, niin se on tuhat kertaa parempi, kuin puolittain kuulolla oleva tai puolittain innokas otus. Tiistain hallitreeneissä aloitettiin jälleen avo-hypyllä. Ensin menosuuntaan+istuminen esteen taakse, jotka hyvät. Sen jälkeen hyppy esteen takaa takaisin, sekin hyvä. Sitten ensimmäistä kertaa yritimme koko liikettä. Ensiyrittämällä Otto istui aika sivuun ja kiersi esteen, enkä itse yhtään hoksannut auttaa sitä, vaikka oli eka kerta ja vielä hankalahko kohta lähteä takaisin hyppyyn. Sen jälkeen taisimme ottaa pari toistoa, jotka olivat erinomaisia. Jes!

Kaukoissa esiintyy edelleen takapuolen nytkähtelyä maa-istu -vaihdossa. Yleensä vireen noustessa tämä alkaa esiintyä, ohjeeksi tuli koittaa, että jättää koiran ollessa suuremmilla kierroksilla käsimerkin pois. Voi auttaakin. Ja ylipäätään mustavalkoista hinkkausta, että kun takapuoli heilahtaa, niin ei palkkaa ja kun nousee siististi, niin tulee palkkaa. Ja tosiaalta, tekee istu-maahan sarjoja selkeästi pitemmällä välimatkalla ja varmistelee lyhyemmällä välimatkalla, että maa-istu -vaihdot on korrekteja. Ja sitten hyvä vinkki, kannattaa ehkä ottaa kaukoille oma jättökäsky. Ei siitä haittaa taida olla, kun kerran siinä jonkin jättökäskyn saa antaa. Aina oppii uutta.

Luoksetulo sen sijaan on murheenkryyni, tai siis se stoppi. Meidän luoksetulot ovat karanneet siihen pisteeseen, että Otto ennakoi p_a_h_a_s_t_i stoppia ja kaartaa muutenkin jo valmiiksi tötsälle, jonka luona herkku odottaa. Niinpä vaihdoimme taktiikkaa, että Ottoa pidettiin kiinni, minä kutsuin Oton luokse ollen selin siihen ja vähän ennen kuin se oli selän takana, käännyin, annoin pysähtymiskäskyn ja kun seisahtui, niin heitin pallon koiran taakse. Näitäkin se tuppasi jo parin kerran jälken ennakoimaan eli kääntyi jo valmiiksi takaisin tulosuuntaan odottamaan palloa. Plääh! Kattotaan millä keinoin saadaan rakki seisahtumaan ja pysymään vieläpä nokka oikeaan suuntaan. Tähän tosin kommenttina eiliset kotitreenit, että tehtiin muuten samalla tavalla, mutta kukaan ei pitänyt Otto kiinni. Tuli kovaa, pysähtyi ja odotti nenä menosuuntaan, että koska herkku lentää. Katsotaan ja kokeillaan siis, että millä keinoin päästään haluttuun lopputulokseen. 

Tämän viikon esineruutu updatena voisi kerrata sen verran, että kävin tekaisemassa 50mx50m alueen + neljä esinettä takarajan tuntumaan, minkä Otto sai katsella esineruudun laidalla. Nostatin kolme esinettä, jotka löytyivät aika mallikelpoisesti. Ongelmana sen sijaan on, että vaikka Otto heti esineen löydettyään nappaa sen suuhunsa ja lähtee tuomaan minulle, niin pyrkii pudottamaan esineen pari metriä ennen kuin on luonani. Tällä kertaa vaadin sen tuomaan esineen käteen asti, ennenkuin herkkupurkin kansi aukesi. Eiköhän kun noita toistaa muutaman kerran, saa otuksen ymmärtämään, että kannattaa heti suoriltaan tuoda esine perille asti. Olin erittäin tyytyväinen näihin harjoituksiin ja taisipa tuo koirakin nauttia!

Viikonlopulle olisi tiedossa taas hakutreeniä parin viikon tauon jälkeen, mikäli ohjaaja ei sairastu pahemmin syysflunssaan.