Vastaus: Kyllä ja ei. Olimme tänään illalla Oton kanssa oikein auton kanssa lenkillä, ajoimme metsän siimekseen, että Otto sai painella sydämensä kyllyydestä pitkin maita ja mantuja. Se pysyy siinä 10-20 metrin säteellä hyvin ja tarkkailee aika hyvin, että mihin päin ollaan menossa. Kun itse loikkaa polulta piiloon, niin ei mene kauan kun karvakorva on jo etsimässä, että mihin se kaksijalkainen jäi.

Niissä tilanteissa, jos satutaan kohtaamaan jokin metsäneläin, niin tilanne valitettavasti vaan on aivan toinen. Silloin koiraa viedään ja kovaan, ja niin kävi tänään. Kovin monesti en ole onnistunut Ottoa hukkaamaan metsälenkillä, mutta joka ikinen kerta olen aivan vakuuttunut, ettei se enää ikinä koskaan tule takaisin. Joko se jää auton alle tai ei vaan yksinkertaisesti osaa tulla pois synkästä metsästä. Tänään Otto oli aivan siinä lähellä, mutta yht'äkkiä sitä ei ollutkaan missään. Kai se oli jonkin saaliin saanut kiikariinsa ja lähtenyt toteuttamaan lihansyöjän vaistojaan. Jäin odottelemaan polulle Ottoa ja toistelin itselleni, että kyllä se kohta tulee takaisin. Iltakin alkoi jo hämärtyä ja vähän piti jo tehdä suunnitelmaa, että mitä jos se ei tulekaan takaisin. Kymmenisen minuuttia odotettuani, tulihan se takaisin. Niin kuin aina ennenkin. Kieli roikkuen, puuskuttaen se rojahti jalkoihini ja teki vähintään kuolemaa. En tiedä, että kuinka pitkän lenkin koira ehtii siinä ajassa juosta, kun menee tuhatta ja sataa. En ole varmaan koskaan kenenkään koiran nähnyt puuskuttavan niin kovin ja luulin jo sen saavan slaagin. Ei kuitenkaan, ja jo kulki poika nöyränä aivan kannoilla takaisin autoon.

Viikonlopun treenailut keskittyivät vain sunnuntaihin, kun lauantaipäivä meni holskuhallituksen kokouksessa. Tänään pyrimme ottamaan sitten takaisin ja kävimme päivällä vetäisemässä tottikset kentällä. Apparin ollessa käytössä otettiin kolmionoutoja, eka oli vähän löllerö, mutta seuraavat kolme kelvollisempia. A-esteestä päätettiin ekaa kertaa koitaa sitä normaalijyrkkää estettä. Appari liinassa kiinni ja itse houkuttelin esteen toiselta puolelta. Eka meni hyvin, toisella ylityksellä piti arpoa vähän ja kolmas taas hyvä. Jes! Eka kerta on aina eka kerta ja silti meni ihan ok! Lisäksi otettiin henkilöryhmää, ei paha ollenkaan sekä muuta pikkutottistelua.

Illalla ennen ”näin kadotat koiran metsään” -episodia kävin tekaisemassa Otolle esineruudun. Jälleen samat kuviot kuin viimeksi, eli 50x50 m alue, neljä esinettä, joiden viennin Otto näki alueen laidalta. Sen jälkeen kolmen esineen haku ja ruokapalkka esineistä. Otto tajusi heti mitä ollaan tekemässä, työskenteli hyvin ja nosti kolme esinettä. Kahdella esineellä olisi halunnut jäädä ensin etsimään lähietäisyydeltä, mutta kun otin takaisin lähetykseen, niin jo irtosi hyvin alueen perällekin ja löysi esineet tosi nopeasti. Hienoa! Etsintä siis sujuu yllättävänkin hyvin. Luovutusta täytyy harjoitella jossain vaiheessa ihan erikseen, nyt tuppaa tiputtamaan esineen suustaan alueen laidalle, eikä tuo käteen asti. Mutta tyytyväinen täytyy olla!