Viime lauantaina pääsimme koittamaan jotain, mitä emme koskaan ennen olleet tehneet - paimentamaan lampaita. Edesmenneen Muska-briardin kanssa käytiin ottamassa jonkinlaista tuntumaa paimennustouhuihin, mutta Oton lähin lammaskontakti on tähän mennessä ollut lampaantalja, kuollut sellainen siis.

Oton kasvattaja oli koonnut kasvattamiaan ja omistamiaan karkkari-holskuja Somerolle paimennuspäivän merkeissä, onneksi mekin mahduimme mukaan. Kysyntää olisi ollut enemmän kuin vapaita koirapaikkoja. Kymmenen karkkarin voimin testattiin taipumuksia ja mielenkiintoista olikin nähdä erilaisia reagointeja, ketä vähän jänskätti, kuka oli liikenteessä ajatuksella "mitä kauempana lampaista sitä parempi", kuka syttyi lampaisiin ja kuka mieltyi lampaanpapanoihin.

Itsellä ei ollut tietenkään minkäänlaista ennakko-oletusta, kun ei Otto ole koskaan lampaita nähnytkään. Vähän kyllä kylmä hiki nousi otsalle, kun pihalla ekaa vuoroamme odottaessa Otto nosti hännän kohti taivasta ja alkoi haukkui piha-aitauksessa olevia pörröturkkeja. Niinpä ajattelin, että voipi olla raisua menoa navetassa... Harjoitukset toteutettiin siten, että navetassa oli isohko tila aidattuna ja aidan sisällä lampaita jokunen kappale. Koira tuodaan ensin hihanssa kehiin, että nähdään miten se reagoi, onko lampaanviulut mielessä vai enempi ystävällismielinen kohtaaminen. Harjoituskierroksia oli kolme.

Ekalla kiekalla siis saavuimme Oton kanssa lauman luo, ja Otto suhtautui uusiin ystäviinsä oikein nätisti. Samantien se kiinnostui näistä kaiffareista ja kiinnostus säilyi koko ajan. Odea ei lämpimät "salmiakkipallot" sen pahemmin kuin yleisökään kiinnostanut, focus oli selvästi koko ajan lampaissa. Aika pian Otto laskettiin irti ja niinpä lähdettiin harjoittelemaan kuljettelua. Minä siis lauman toisella puolella ja Otto lauman takana, sauvalla ohjailtiin, ettei koira päässyt kiertämään lauman etupuolelle joltain kummalta sivulta ja toisaalta, että koira piti koko lauman kasassa.

Keskimmäinen harjoituskerta oli ehkä näin maallikosta paras. Ekalla kierroksella kumpikin haki vielä sitä, että mitä ollaan tekemässä ja vikalla kierroksella Otto alkoi mielestäni olla vähän röyhkeä. Jos lammas ei liikkunut sen mielestän riittävän ripeästi (tai siis mistäs minä tiedän, että mitä se Otto ajatteli), se saattoi vähän röyhkeästi käydä liian liikellä lammasta rohisemassa. Intoa ja vauhtia riitti, ja jonkinlainen luontainen ajatuskin Otolla tuntui olevan, että mitä pörröjen kanssa tehdään.

Toisaalta oli hauska seurata, että ei ne lampaatkaan aina Ottoa ihan tosissaan ottaneet. Aitauksen toisessa päässä oli ilmeisen herkullinen heinäkasa, johon lampaat tykkäsivät jäädä syömään, eikä Oton painostus silloin riittänyt saamaan laumaa liikkeelle. Sain ohjeeksi, että käsken Oton vaikka haukkua. Senhän Otto osaa, joten se löi maahan ja alkoi haukkua paukuttaa kuin hakutreeneissä konsanaan. Lampaatkin käyttäytyivät oikein mallikkaan maalimiehen tavoin, olivat vaan paikallaan ja märehtivät. Ei siis Oton auktoriteetti siinä tilanteessa riittänyt ja piti ohjaajan vähän avittaa laumaa liikenteeseen. Sitten taas mentiin!

Päivästä jäi tosi hyvä fiilis ja ainakin omasta mielestäni Otto löysi itsestään sisäisen lampurin, oman lajinsa. Voi hitsi kun olisi kiva päästä harrastamaan tätä lisääkin. Eihän tuonne Somerolle mahdoton matka ole, mutta ehkä säännöllinen harrastaminen jää haaveeksi. Kiva ja uusi kokemus kaikenkaikkiaan, mukava tavata tuttuja ja ruoka oli hyvää, mitäpä muuta sitä vapaapäivältä voi toivoa!