Vieläkin jaksan olla tyytyväinen viime viikonloppuun, ja selvästi onnistuminen kisoissa antoi itselle uutta intoa treenailla. Jo olemassa olevissa liikkeissä on vielä paljon osasia, joita täytyy parantaa, ja niiden pienempien/isompien asioiden hionta jatkuu tietysti siitä huolimatta, että tullaanko enää kisaamaan avoimessa luokassa. Kaipasin kuitenkin virkistystä ja vaihtelua treenirutiineihin, joten otettiin heti tällä viikolla repertuaariin uusia voittajan liikkeitä. Jossain vaiheessa ollaan niitä jo aloiteltu, mutta ihan viimeisimpinä kuukausina ollaan keskitytty vaan vanhoihin ”tuttuihin” juttuihin.

Alla vielä pari kuvaa viime viikon kisoista, kuvat on ottanut Katja Koskela. Kiinnitin muuten huomiota jo kisoissa itsekseni, että seuraamisliikkeessä kävelin itse kumarassa ja varmistelin, että tuleehan se rakki mukana. Seuraamisen jälkeen pahin jäätyminen meni ohi ja muistin taas, että ei sitä koiraa tarvitse silmillään vetää perässä, kyllä se tulee mukana ja osaa. Näkyy meinaan noissa kuvissa, että ihmeellisesti pää vinossa on tullut käveltyä.

Tiistain hallitreeneissä otettiin testiin uusi metodi luoksetulon pysäytyksen harjoittelussa. Puoleen väliin luoksetulomatkaa viritettiin liina, jonka molempiin päihin ihmiset. Lisäksi jätettiin lautaselle nami takapalkaksi. Kutsuin koiraa, annoin pysähtymiskäskyn ja jos ei pysähtyisi, niin liina nousee. Näin tehtiin, mutta Otto ehti pinkoa jo liinan päälle ennen sen nostoa, joten nostettaessa se kai vähän jäi Oton jalkoihin ja kiljukaula kiljaisi. Ei varmasti sattunut, lähinnä se kai yllättyi, että mikäs helkkari häneen tarrasi. Sen jälkeen Otto jumahti pahasti takapalkkaan kiinni ja myös liinan ylittäminen sitä vähän hirvitti. Niinpä toistettiin vaan sitä, että Otto juoksi liinan yli luokse ja sai siitä nami/lelupalkan. Koitettiin sitten vielä toiseen ja ehkä kolmanteen kertaan pysäytystä ja pysähtyikin nopeasti! Täysi jarrutus. Eli pysäytys oli hyvä, mutta nyt liikkeellelähtö ja luoksetulon vauhti kärsi. Huoh, aina mättää joku osa-alue. Vahvistellaan nyt siis suoria luoksetuloja ja sen verran herkkis Otto on, että seuraavalla kerralla stoppi voipi olla jo nopeampi ja pääsee palkkaamaan kunnollisesta pysähdyksestä. Olen ilmoittanut Oton maaliskuulle Christan tokovalmennukseen kahdelle kerralle, joten peukut pystyssä toivon, että mahduttaisiin mukaan. Tähän nimittäin tarttettais vähän lisäapua.

Mitäs muuta ollaan tehty sitten ihan kotosalla? No tunnaria on tehty. Otto on selkeästi hiffannut idean, ja tällä hetkellä piilotan oman kepin erilaisista törpöistä tehtyyn rykelmään ja viereen kasa hajustamattomia tunnarikapuloita. Ilokseni tuli tällä viikolla todettua, että O kävi haistamassa vieraat kapulat, mutta siirtyä saman tien etsimään ja (löytämään !) oman kapulansa. Vähän on myös otettu tunnarikapulan oikeaoppista luovuttamista, ja sekin on aika jees.

Noudossa ollaan tehty pakkasen vuoksi ihan sisäolosuhteissa sitä, että heitän kapulan ja Otto saa suoraan rynniä perään. Sen jälkeen käännän itse selän Otolle, jolloin se on osattava hakeutua luovutusasentoon suoraan eteen. Alkuun tein niitä vähän helpommin, että olin kylki koiraan päin, mutta nyt viimeksi jo siten, että koira joutui kiertämään kokonaan toisella puolelle. Nämä meni yllättävän hyvin, ihan kuin se ymmärtäisi sen, että mikä on korrekti luovutusasento. Sen lisäksi ollaan naksuteltu kapulan siististä pidosta. Luovutuspaikan vahvistamiseen voisi käyttää apuna myös kujaa (esim. tuoleista), jolloin koiran on hakeuduttava luonnostaan oikeaan asentoon eteen. Tätä en oo kuitenkaan tehnyt, kun O tuntuu muutenkin hakeutuvan kivasti oikein.

Seisomista ollaan vahvisteltu pari kertaa vetämällä hihnasta sivulle ja eteenpäin, josta palkkaus kun pysyy paikallaan. Aika kivasti se laittaa jo hanttiin eli selkeästi ymmärtää mitä siltä odotetaan.

Ai juu, ja tiistaina hallilla tehtiin ruutua, namilautasella, jossa välillä oli nami jo valmiina ja välillä juoksin palkkaamaan lautaselle. Ihan kivasti meni, mutta tässä(kin) jälleen tehtiin se huomio, että Otolle ei kannata välttämättä tehdä kovin montaa toistoa peräkkäin kyllääntymisen estämiseksi.

Tällä viikolla tein muuten hankintoja Oton ja isännän hiihtoharrastusta varten. Tähän asti käytössä on ollut huskyvaljaat Otolla, mitkä on pelittäneet oikein hyvin. Sen sijaan loput varusteet ovat olleet vähän niin ja näin. Halpaa kun ostaa, niin ei voi olettaa että laatuakaan on hyvä. Vyöstä on soljet revenneet jo aikoja sitten ja mahtoiko se narukaan enää olla yhtenä kappaleena. Vaikuttaa tietysti käyttömukavuuteen, mutta on myös turvallisuusriski. Niinpä tilasin valjakkourheiluliitolta uudet vyön, narun ja Otolle valjaat, joissa on leveämpi rintakappale. Tänään pakkasten lauhduttua taitavat päästä ekaa kertaa koeajamaan uudet varusteet.