Talvikausi alkaa virallisesti olla pulkassa, sillä tänään oli viimeinen halli-tokottelukerta. Jälleen ihmetystä minulle aiheutti se, että 1) onko koirani vähän yksinkertainen 2) miksi koirani vire seilaa miten sattuu. Eka kohta ei ole niin mieleinen juttu, toinen kohta oli eilen mieleinen juttu.

Aloitettiin hommat tunnarilla, kapuloita jälleen jonoon pitkittäin meistä pois päin. Otto lähti hyvin, haistelikin, mutta jostain syystä nappasi väärän kapulan. Ohjaaja ei ollut oikein kartalla ja Otto ehti tuoda kapulaa jo muutaman metrin takaisin ennenkuin reagoin. Jatkossa siis välitön reagointi ja nätisti huomautus, että oho, ei ollutkaan kyllä se oma. Toisella kertaa meni jo hyvin ja palautuksessa sai mennä suoraan namilautaselle taakse. Jatkossa siis itse enemmän hereillä ja palautusvauhtiin voisi koittaa naksua ja namilautasta, kun on kääntynyt takaisin päin. Lisäksi jonomuodostelmassa oma voisi olla välillä edessäkin, jotta O oppii haistelemaan koko jonon läpi.

Seuraavaksi ruutua, ekalla kerralla lautanen ruudussa. Hyvin upposi. Toisella kertaa ei lautasta ja edelleen upposi hyvin. Mutta sitten se yksinkertaisuus iski. Kaksi kertaa O oli mennyt niin hienosti ja sitten kolmannella kerralla Herra Naali olikin ihan ulalla. Lähti kyllä ruutuun, mutta kesken matkan pysähtyi ihan sen näköisenä, että häh, mihin tässä oikein ollaan menossa. Vikaksi tehtiin vielä ruutu lelun kanssa niin, että O näki lelun viennin. Ehkä tämä ihmeellinen yksinkertaisuus johtui siitä, että kun tokalla ei ollutkaan lautasta paikalla ja vaikeampi, niin kolmannella kerralla Otolle iski epäusko, että mihin tässä ollaan menossa.

Hyppynoudossa olisin taas voinut olla hereillä noin niinkuin alkajaisiksi. Otto alkoi taas keulia ja yritti varastaakin kapulan perään, mutta  tykkään enemmän siitä kuin laamailusta, joten en tuosta ole kovin huolissani. Mutta sitten, ekalla kerralla Otto ehti jo kiertää esteen takaisin tullessa, ennen kuin reagoin. Olin aivan omissa ajatuksissani. Toisella kerralla varmistus, että hyppää takaisinkin ja hyppäsi. Tässä vaan ohjaaja taas hölmöili ja heitin lelun, vaikkei se ole Oton lemppari ja niinpä se juoksi kyllä lelulle kapula suussa, mutta päätti sen jälkeen tulla tarjoamaan kapulaa minulle ja toivoi saavansa nakkia. Mitä tästä opimme - ei lelua noudon palkkana. Jos vaikka jo ensi kerralla muistan...

Kaukojen edistyminen katsottiin koutsin valvovan silmän alla, kuulemma näyttää ihan kelvolliselta. Toistaiseksi ollaan veivattu vaan m-s-m tai i-s-i -vaihtoja, joten nyt olisi aika alkaa varioida m-s-i jne.

Paikallaolon otin kahteen kertaa, ensin piilopaikkamakuun ehkä 5 minuuttia. Ja sen jälkeen häiriökoirakkona toiselle koiralle niin, että olin näkysällä. Tosi rauhalliset molemmat kerrat. Jatkossa täytyy nostaa Otto joka kerta perusasentoon paikkamakuun päätteeksi ja palkata, ylösnousemiset on niiiiin tahmeita.

Lopuksi tuli vielä otettua uudemman kerran hyppynouto. Taas vähän keuli ja taisi päästä joku ääni Oton suustakin lähdössä, mutta muuten jees.