Otto sai joululomalla täydennystä lelulaatikon lisäksi vaatehyllylle. Tai eipä sillä hyllyllä aiemmin vielä mitään ollutkaan. Olen metsästänyt hyvää ja ennenkaikkea halpaa talvitakkia Otukselle, jotta häntä ei palelisi treeneissä, kun joutuu odottelemaan omaa vuoroaan autossa. Ystäväni, joka pitää eläinputiikkia pystyssä, oli ystävällisesti napannut minulle ale-korista takin jemmaan, jonka sovin hakevani joululomalla. Ystäväni kaiveli takin takahuoneesta ja aloitti lauseen, että "tämä on kyllä aika karsean värinen, mutta...", johon minä taas totesin, että eikun tuohan on just hyvä, Hollannin väreissä! Eihän tuo esteettistä silmää hivele, mutta ajaa asiansa hyvin ennenkuin otus kasvaa takista ulos. Tänään laitoin kokeilumielessä takin Oton päälle lenkille ja olisin voinut lyödä vetoa, että se aiheuttaa suurta hämmennystä pienen koiran aivoissa. Ja että takki tulee takaisin kotiin luultavasti vähintään kahtena kappaleena. Mutta eikä mitä, meidän muotitietoinen kulki ylväästi takki niskassa koko lenkin, niin kuin se olisi niitattu hänen selkäänsä.

Sitten vielä niitä tavoitteita tälle vuodelle, joita edellisessä kirjoituksessa uhkailin miettiväni. Mitään kovin korkealentoista tässä vaiheessa ei vielä sovi ajatella, eikä koerintamakaan tule korkkautumaan tänä vuonna, mutta treenailla yritämme niitä silmällä pitäen. Olemme käyneet Hämeen Hakukoirien treeneissä etsiskelemässä eksyneitä, jota jatkamme tästä eteenkinpäin. Tottisteluita jatkamme tai oikeastaan aloitamme. Toistaiseksi olemme jumittuneet maahanmenon harjoitteluun, joka tuntuisi kolmen kuukauden tahkomisen jälkeen olevan selvää kauraa, joten ehkä voimme ottaa muutakin repertuaariimme. Toki istumista ja luoksetuloakin ollaan otettu, mutta nyt emäntä lupaa ryhdistäytyä ja pitää pienet sulkeiset ainaskin melkein joka ilta. Mielessä siintää myös, että agilityä olisi kiva koittaa, kunhan Ode vähän kasvaa, joten ehkäpä ensi kesänä onnistumme tälläämään itsemme johonkin ryhmään. Ja jos vielä näytelmäkehässä kesän koittaessa käymme, niin eiköhän siinä ole tavoitteita meille ihan tarpeeksi. Tarkennamme tavoitteita, kunhan kehityskeskustelujen aika taas koittaa.

Keskusteluista puheenollen, olemme nyt vakavahenkisesti keskustelleet hihnan puremisesta lenkillä, ja ilokseni voin todeta, että näkemyksemme kyseisen toiminnan sallittavuudesta lähenevät. "Mutta piru vie, kun se roikkuu siinä ihan nokan alla, niin pakkohan sitä on vähän kokeilla, että josko ihan vähän uskaltaisi pitää remmiä suussa" tuntuu Otu ajattelevan. Piiruakaan ei siis anneta periksi, kyllä tyhmempikin jossain vaiheessa tajuaa, että kun se on kiellettyä, niin se on kiellettyä!