Eilen meillä oli tiedossa hauskuutta koko rahan edestä, nimittäin Oton sisarusten pentutapaaminen. Viidestä pennusta paikalle pääsi kolme karvakorvaa. Omankin lähdön kanssa meni vähän jännäämiseksi, kun auto yritti uskotella kelin olevan liian kylmä matkalle lähtöön, mutta sitkeällä yrityksellä pääsimme kuin pääsimmekin tien päälle. Kävimme hakemassa Oton Risa-siskon kyytiin ja eikun menoksi kohti Otun synnyinkotia.

Oli hauska vertailla näitä sisaruksia keskenään, niin ulkonäöllisesti kuin kehityksenkin puolesta. Tulin siihen tulokseen, että Otto taitaa olla hitaasti kehittyvää sorttia. Veljiin verrattuna Otu on pitkä kuin pikajuna ja muuten mallia "kevyt". Muilta pennuilta oli hampaat lähteneet jo vaihtumaan vauhdikkaasti, niin kuin meidän Otultakin, mutta yläkulmurit vielä ovat olleet sitkeästi kiinni. Mutta toiset ehtii vaihtaa hampaansa aiemmin ja toiset myöhemmin, ei se niin minuutin päälle ole. Nyt myös todettiin muidenkin kuin vain minun empiiristen tutkimusten perusteella, että myös toinen kives on plompsahtanut paikalleen. Se vaan antoi odottaa itseään vähän kauemmin kuin toinen, joka on ollut paikoillaan koko ajan. Ja heti lähti suunnittelu käyntiin, että mihin näyttelyihin sitä Oton kanssa lähdetään. Kun en kamalan innokkaaksi näyttelyihmiseksi tunnustaudu, niin täytyy vielä jatkaa harkintaa, mutta kerron suunnitelmista myöhemmin, kunhan ne selkiytyvät omassa päässä.

Yritin ikuistaa kameralla edes muutaman kuvan, mutta loppujen lopuksi, reilusta sadasta kuvata yksikään ei ollut todella hyvin onnistunut. Että osaa olla liikkuvien kohteiden kuvaaminen vaikeaa... Näissä kuvissa sentään on kohteet suunnilleen sattuneet kuvaan, aika monessa otoksessa nimittäin ei näkynyt enää yhtään koiraa, kun olivat jo ehtineet pyyhkäistä ohi. Otto paini antaumuksella koko pitkän päivän, huomaa rakastavan siskon ilme keskimmäisessä kuvassa.

Otto käyttäytyi omaan reippaaseen tapaansa. Toistaiseksi vielä se on suhtautunut varauksettomasti toisiin koiriin ja ihmisiin, eikä ole ihmeemmin pöhissyt millekään näkemälleen. Tai no, joululomalla tavatut hevoset olivat aika kova pala, mutta ei kai se ole ihme, että vähän jänskättää, jos sellainen tsiljoona kertaa isompi puuskuttava oudolle haiseva tyyppi tunkee turpansa lähituntumalle. Mutta siis muuten, olen äärettömän tyytyväinen Oton reippauteen. Toivon, että pysyy samanlaisena.

Aikamoinen pikkupoika Ode kyllä on, kiltisti se eilen väisti, jos veikka vähän murrasi Otolle. Ja muutenkin se on vielä aika "neiti". Kyselin muiden veljesten koivennostokyvystä, kuulemma yksi veli jo oli opetellut alkeita. Otto pissii vielä aivan neitityylillä, paitsi eilen kun tultiin illalla kotiin. Ehkä Otto oli katsonut mallia  "Juippi-sedältä", ja niin vaan kinttu nousi eilen illalla. Mutta kunnon yöunet pyyhkivät moiset koirapojan elkeet pikkukoiran muistista ja aamulla jatkettiin taas neitityylillä. Mutta senkin ehtii, olkoon vielä tuollainen kakara.

Oli muuten eilen illalla kotiin päästyämme niin väsynyttä kakaraa, että. Kun iltaruoka oli nautittu, Otto hakeutui suoriltaan sohvalle ja iski silmät kiinni. Enpä muista milloin viimeksi penska olisi ollut noin koomassa. Eikä emännänkään tarvinnut kovin kovasti unta illalla odotella, vaikka tulikin riehuttui huomattavasti maltillisemmin kuin Otto...