Kevät on tullut aimo harppauksin, tämä pieni ihminen on aivan täpinöissään lumen alta paljastuvasta maasta, mullan tuoksusta ja lintujen äänistä. Pieni koiranpoikanen puolestaan on aivan yhtä innoissaan, kaikesta ja koko ajan. Tämä viikko on mennyt emännältä flunssan kourissa kieriskelyyn, eikä Ottokaan ole päässyt lyhyitä lenkkejä pitemmille matkoille. Paitsi no, aiemmasta poiketen eräs erityinen ihminen on valaissut meidän aamuja suorittamalla kunnollisia aamulenkkejä Otukan kanssa ilman, että emännän on tarvinnut pukea lenkkikuteita niskaan. Passaa ilmeisesti kaikille osapuolille, miespuoliset saavat lenkkeillä keskenään ja minä saan tössytellä rauhassa yökkäri päällä hetken pitempään.

Otto on valitettavasti päässyt melkein kanalinnun makuun kahdesti tällä viikolla. Fasaanit tuntuvat lähteneen soitimelle oikein urakalla ja niitähän täällä Hämeen sydämessä riittää. Olemme törmänneet kahdesti lenkillä fasaaniin Oton ollessa irti ja toisella kertaa piti jo tosisssaan availla äänijänteitä ja rauhoitella tykyttävää sydäntä. Otto bongasi komean poika-fasaanin ja ajatteli ihan pikkuisen leikkiä sen kanssa. Lintu menee tuhatta ja sataa hypähdellen ympäri metsää villiintynyt koiranpoikanen perässään. Ei kivaa ja noloakin linnun mielenterveyttä ajatellen. Siinä vaiheessa alkoi jo tulla oikeasti hätä käteen, kun näin Oton singahtavan tielle lintu kiikareissaan, sydäntä kylmäsi, että mitä jos tulee autoja vastaan. Onneksi ei tullut autoja ja lintuparkakin pääsi vihdoin siiven tyngillään lentoon ja pakoon talon taakse. Siinä vaiheessa huudettuani keuhkot pellolle Otto palasi takaisin tähän todellisuuteen ja tuli iloisesti luokseni, että niin, joko jatketaan lenkkiä. Hirvittää tuollaiset kohtaamiset, toivottavasti lintubongaus jäisi vähemmälle tästä eteenpäin.

Tänään olimme pitkästä aikaa hakumetsässä. Kaksi ekaa maalimiestä etukulmiin, noin 40 m päähän, haamuiksi. Ei ongelmia. Kolmas maalimies siten, että Ode näki maalimiehen lähdön. Sen jälkeen maalimiehen poiminta noin 40 metristä. Maasto oli helppo, koira vauhdissaan ja tohkeissaan, maalimiehet toivat syötellen pois. Lopuksi vielä haukutusta keskilinjalla. Ensin haukku oli taas sitä falsettikiljuntaa, mutta pikkuhiljaa alkoi irrota myös vaativampaan sävyyn suoritettua haukkumista, erittäin hyvä. Tyytyväisinä treeneihin!

Treenien lopuksi Otto sai vielä peuhata Risa-systerin ja Watti-kelpien kanssa. Ihana huomata, että Otto edelleen pelaa tosi nätisti myös muiden urosten kanssa. Pääasiassa huomio kiinnittyi Risan retuutukseen, mutta välillä Wattikin pääsi vähän leikkiin osalliseksi, eikä mitään pöhinöitä kummankaan puolelta tullut.

Kevään kunniaksi olen vakaasti päättänyt aktivoitua tottiksen suhteen. Viime aikoina tottiskuvioiden hiominen on jäänyt ehkä yhteen kertaan viikossa, mutta nyt täytyy ryhdistäytyä ja yrittää olla vähän reippaampi. Eilen otettiin nakkipussi lenkille mukaan ja tehtiin välissä muutamat harjoituksen. Seuraamista (kulkee aika kivasti muutaman metrin pätkiä ilman, että täytyy koko ajan tunkea nakkia kitaan), sivulle tuloja (hyvin menee), maahanmeno ja istumisia sekä niissä asennoissa pysymisiä (tällä hetkellä voin käydä kääntymässä muutaman metrin päässä, aikaa joitakin sekunteja ja palkkaus, sitten uudestaan parin metrin päähän jne.), maasta istumaan nousemisia (tässä vielä nakkiavusteisesti), luoksetuloja (tällä hetkellä tulee aika nätisti eteen istumaan, voisi olla vähän tiiviimmin, mutta sitä hiomme). Tällaisia siis tällä erää. Ai niin ja seisomista olemme alkaneet harjoitella myös, pysäytys ja vähän avitusta mahan alta, eli alkutaipaleella olemme siinä.