Kuten pyhästi lupasin, olen ryhdistäytynyt Otto Otukaisen tottiksen veivaamisessa. Olemme joka päivä ottaneet pienet pätkät lenkin yhteydessä, kotipihalla tms.

Vakioliikkeet ovat:

• perusasentoon tuloa sivulle
• seuraamista lyhyissä pätkissä, käännöksiä, kaarroksia sekä pysähdyksiä
• liikkeestä istumisia
• liikkeestä maahanmenoja
• luoksetulon loppuasentoja
• paikalla oloja

Perusasennot ovat aika nättejä. Seuraava steppi on jättää käsiapu pois, tätä koitinkin toissapäivänä ja aika nopsasti Otto hiffasi, että sivulle kannattaa tulla, vaikka palkka onkin vielä taskussa.

Seuraaminen ihan ok. Pikkuhiljaa voisin koittaa saalispalkkaan siirtymistä namien sijaan. Palkka siis vasemmalle olalle tai vasempaan kainaloon. Täytyy varmaan ottaa hihna varmuuden vuoksi avuksi, sillä yleensä (laiskuuttani?) tulee otettua kaikki tottispätkät ilman hihnaa. Namilla on sen verran helppo ohjata oikeata paikkaa.

Liikkeestä istumiset ok, istuu käsiavusteella, tätä jatkamme vielä hetken, koska on niin uusi juttu Otolle. Istuu nopsasti ja jää hyvin paikalle, palkkaus välittömästi. Olisi hyvä, jos olisi apuohjaaja käytössä, nyt joutuu vähän pakosta itse varmistelemaan, että koira todellakin istuu => vartalo kiertyy väkisin koiraan päin.

Liikkeestä istumisen lisäksi olemme muutamat kerrat ottaneet maasta istumaan nousemista. Vaihtelevasti tarvitsee käsiavustusta. Ja meinaa näköjään helposti nousta ensin puoliksi seisomaan ja siitä istumaan. Hätäisenä tapauksena siis sinkoaa täysillä ilmaan, ennenkuin hoksaa, että jaa, istumaanhan tässä pitikin nousta.

Liikkeestä maahanmeno, myös rivakat maahan heittäytymiset, tässä käsiavustusta voisi alkaa aika pian varmaan pienentämään. Samoin apuohjaaja vähän huutelisi...

Luoksetulon loppuasento on saatava kuntoon, eihän se herrajumala niin vaikeata voi olla! Niinpä sitä otamme joka ikinen kerta. Samalla lienee hyvä muistaa, että sitä perusasennon harjoittelua on pätkittävä eri kertaan, ettei poikaparalla mene "sekaisin". Se selkeästi tarjoaa sitä sivuttaisasentoa, koska peruasento on niin vahva. Lueskelin eilen taas muistin virkistämiseksi M. Skogsterin ohjeita tottiksen opetteluun. Hänen ohjeensa oli jättää koira odottamaan, mennä muutaman askeleen päähän, kutsua koiraa, peruutta itse hieman ja ohjata käsillä oikeaan paikkaan eteen. Hmm... Pitäisiköhän tuota peruutusta koittaa (jälleen), se voisi itse asiassa auttaa siinä, että otus istuu suoraan eteen. Eikä peräpää klo 11 kohdalla, niin kuin se niin kovin helposti yrittää tehdä.

Paikallamakuuta ollaan otettu luvattoman vähän. Se on niin kovin tylsää tai jotain. En ole kellosta aikaa ottanut, mutta häiriöttömissä olosuhteissa se pysyy maate ainakin sen 0,5-1 minuuttia, vaikka liikuskelen ympärillä ja käyn välillä palkkaamassa. En viitsi hötkyillä asian kanssa, jotta saataisiin muodostettua varma paikallaolo 100% onnistumisten kautta. Mene ja tiedä, mikä on lopputulos.  

Ensi viikolla alkaa emännän kolmeviikkoinen kesäloma ja vakaana aikomuksena on hyödyntää mökkiolosuhteita koiratouhujen suhteen. Tottista luulisi olevan helppo ottaa, kun on aikaa ja lääniä ympärillä. Suurena ajatuksena on myös tehdä ensimmäiset esineruudut Otolle, saapa nähdä kuinka jätkän käy. Ja tietysti vaan loikoillaan, uidaan, syödään ja nautitaan olostamme.

Täytyykin muuten muistaa käydä ostamassa Otolle uusi kelluva vesilelu kaupasta ennen mökille lähtöä. Eilen minä onneton luotin liikaa koirani uintitaitoihin ja sinkosin vesilelun vesille. Otto lähti innoissaan perään, mutta sitten meni sisu kaulaan ja pupu pöksyyn, ja niinpä kaihoisasti katselimme kumpainenkin rannalta, kuinka Oden hieno uusi keltainen vesilelu jatkoi matkaansa aaltojen mukana kohti ulappaa. Kovasti harmitti, en tiedä kumpaa enemmän, Ottoa vai minua. Enemmän kitinää ja vikinää Otto ainakin sai aikaiseksi... Mutta eipä hätää, tänään käymme hakemassa uuden/uusia!