Pakkaset ovat jyllänneet vielä tämänkin viikkoa (ei tainnut tulla kenellekään yllätyksenä!) ja aktiviteetit ovat kutistuneet pikaisiin hihnan päässä roikkumisiin korttelin ympäri ja keittiötottisteluun. Tänään mittarin näyttäessa vain -16 astetta, pakkasin nakin palat taskuun ja käytiin läheisen koulun kentällä ottamassa pienet pätkät tottista. Olemme edelleen harjoitelleet lähes pelkästään sisätiloissa, joten mielenkiinnolla odotin, miten ulkotottistelu sujuu.

Keskittyminen on samaa luokkaa kuin sisällä eli ruoka kiinnostaa yli kaiken muun. Sivulle siirtymisiä otettiin muutamia, siinä Otto tarvitsee edelleen käsiavun, jotta osaa napsahtaa oikeaan paikkaan sivulle. Varsin vauhdikkaasti tuo kyllä ponkkaisee sivulle, kun vähän vinkkaa. Maahanmeno sujuu pelkällä käskyllä jo ja sisällä olemme myös ottaneet siihen mukaan pienen hetken, jonka Otto pysyy paikallaan. Ihan nätisti se makaa muutamat sekunnit palkkauksien välissä ja kestää hyvin, vaikka itse siirryn metrin verran eteenpäin. Ulkona tätä minä onneton menin koittamaan, vaikka olisihan se pitänyt tajuta, ettei kannata heti hötkytä ja se kylmässä maassa makaaminenkaan ei ole varmaan herkkua. Mutta maahanmenot napsahtelivat kivasti tänäänkin. Seuraaminen menee ihan jees, paikka on hyvä, mutta tässäkin käsiavustus on vielä vahvasti mukana. Missähän vaiheessa sitä pääsee nostamaan käden muualle sieltä koiran turvan tuntumasta?

Yhden ongelmakohdan olen huomannut jo tässä vaiheessa, vaikka liikerepertuaari on näinkin vähäinen. Jotenkin kummasti Otolle ei ole hahmottunut ollenkaan, että mihin kohtaan sen täytyy luoksetulossa istua. Olen aloittanut sen palkkaamalla eteen jalkojen väliin ja automaattisesti oletan, että se oppii tulemaan suoraan eteen. Mutta ei, oli nami sitten oikeassa kädessä, vasemmassa kädessä, suussa, missä vain, niin Otto istuu puoliksi eteen ja puoliksi sivulle. Sanoisin, että ennakoi sivulle tuloa, mutta täytyy olla helkkarin fiksu piski, että osaa sen tehdä, koska mielestäni ikinä ei olla otettu luoksetuloa ja siitä sivulle tuloa samalla kertaa vielä tähän mennessä. Siihen tartteis siis keksiä jotain, ennenkuin onnistun pilaamaan koko luoksetulon... Siinäpä ne meidän tottikset sitten onkin toistaiseksi.

Haukkuminen meni Oton aivoon suht kivuttomasti, tällä hetkellä haukku irtoaa aika pian, kun pitää vaan lelua piilossa sylissä. En ole edelleenkään vaatinut kuin 1-3 haukkua kerrallaan, mutta idea on hallussa, se on pääasia. Tällä hetkellä Oton haukku on vielä korviavihlovan kimeää pikkupojan haukkua. Josko seuraava vaihe on sitten äänenmurroksesta kärsivän teinipojan matalampaa haukkua ja ajoittaisia kiekauksia ja lopulta - raavaan miehen murean kumeaa haukuntaa. :-) Tällä hetkellä se kuulostaa kyllä vielä ihan pelleltä!